Kilpikonnakuvioita

Joulu on kerran vuodessa vaan joten tultiin vain sanomaan että muistakaa rentoutua ja syödä sekä voida hyvin! Mekin hiljennytään joulurauhan viettoon, joten katsellaan tarkempia kuulumisia seuraavassa postauksessa.  Ja vaikkei kuvattavan ilme nyt varsinaisesti riemukkaalta tai joulumieliseltä näytäkään niin kyllä sekin on salaa tyytyväinen, kun jouluruokaherkuttelu aloitettiin jo näin heti aamusta.  Toivottaa meidän sekalainen ryhmärämä :) 

Näin vakavin ilmein me odotellaan joulupukkia. Kaikkein jännittävin asia oli kuitenkin joulukuusen sisälle tuominen, mikä aiheutti Nalassa ristiriitaisia tunteita. Mieli teki hypätä puuhun saman tien, mutta kieltojen jälkeen jäljelle jäi vain tappava tuijotus. Kuusta ei olla vielä koristeltu, katsotaan mitä mieltä Nala siitä sitten on. Nala on myös saanut harmikseen huomata, että kaikki kiva kielletään kissoilta ilmeisesti joulun alla. Toivottavasti aattona asiat olisivat toisella tavalla. 

Ilmeisesti tutkiakseen ollaanko täällä oltu kiltisti. Niin vähän matkaa jouluun enää joten nyt pitää olla tarkkana.  Tontulla taisi ollakin niin kiire, että jätti vielä jälkeensä lakkinsa todistusaineistoksi. Tästähän Nala innostui ja omi sen kynsiinsä välittömästi. Lakki on nykyisellään ottanut vähän osumaa leikkien tiimellyksessä, mutta kyllä täältä silti kiltti kissa löytyy. Niin ja omistaja tietenkin, viikon verran ainakin vielä pitäisi jaksaa. 

Tänä vuonna osallistuttiin ensimmäistä kertaa Joulukissa- tempaukseen ja mukavaa olikin miettiä omaan pakettiin lahjoja lähetettäväksi. Kiitokset myös  Tassulinnan  emännälle kivan jouluisan aktiviteetin järjestämisestä!  Mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se sanonta menee, sillä tasan viikko sitten hain meidän paketin postista, mutta en millään ole kerinnyt tietokoneen ääreen ennen kuin vasta  nyt.  Monta pakettia naruineen herättivät Nalan päiväunilta, narujen repiminen taisi olla kivointa koko jutussa :D Saadut lahjat ja uteliaan kissan takapuoli. Monta pientä nimikoitua pakettia laatikosta löytyikin unohtamatta suloista joulukorttia. Omistajalle tuli ihania kissamaisen jouluisia servettejä, suklaata sekä kuvassa suklaarasian päällä oleva kissa"patsas", jota ensin omistaja veikkasi ensin paperipainoksi, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen oletettiin sen olevan teline sormuksille tai muille ripustettaville pienille koruille. Aivan ihana joka

Meillä herättiin joulukuuhun iloisella yllärillä kun maa oli pitkästä aikaa valkoinen (ja tänä aamuna toiseen samanlaiseen kun lumi olikin pysynyt maassa ja sitä satoi lisää). Hyvä niin, täällä ollaankin kyllästytty ainaisiin vesisateisiin ja kuraiseen pimeyteen.  Tosin on tässä muitakin hyviä puolia, sillä vihdoinkin ollaan päästy siihen vuodenaikaan jossa jo lokakuussa paikoilleen laitetut joulukoristeet eivät enää herätä muissa hymähdyksiä vaan nyt näkyy jo muuallakin joulukoristeita siellä sun täällä. Tuosta kissakalenteristakin on avattu asiaankuuluvasti kaksi luukkua, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Nala ei oikein ole osannut päättää ovatko herkut hyviä syötäväksi asti vai kelpaavatko ne vain piilotettaviksi mattojen alle ja puoliksi pureskeltuina sohvatyynyjen väliin. Kovat namit eivät yleensäkään ole herättäneet varsinaista innostusta Nalassa, mutta ykkösluukusta tulleita kanapaloja neiti jopa jaksoi pureskella.  Tein myös ostoksia Zooplussalla

Tiedä johtuuko se sitten siitä että Nalalle on tullut ikää lisää tai siitä että henkilökunta imuroi aivan liian vähän, jotta imuria tarvitsisi pelätä, mutta jotain on kumminkin tapahtunut eikä mokomaa kapistusta neidin mielestä enää tarvitse paeta. Niin usein kuin ennen siis. Silloin tarjottiin pelkokyyryä ja kipitettiin visusti päiväpeiton alle piiloon niin tiukaksi mytyksi kuin vain pystyi. Nykyään Nala valvoo suoritusta tiukasti sängyllä istuen ja välillä luimistellen kun mokoma helvetinkone huutaa sen alapuolella. Tai tarkemmin ottaen ei edes huuda, sillä viime jouluna meille kotiutui paljon hiljaisempi malli, joka ennemmin hurisee miellyttävästi käytössä. (Ei ole silti lisännyt taloudessa imurointi- innostusta, toim. huom).  Nyt ei kuitenkaan tarvinnut kiivetä edes sinne sängylle, vaan Nala malttoi pysyä samalla tasolla mokoman lattiamonsterin kanssa. Ihan rentoa Zen- mielentilaa neiti ei saavuttanut, mutta eipä tuo ollut pakenemisen arvoistakaan.  Tässä vaiheessa j

On tullut aika ottaa tämän vuoden jouluaiheiset kuvat ja paljon viime vuodesta viisastuneina onnistuneita kuvia saatiinkin - sellaiset kolme kappaletta. Muut ovatkin tärähtäneitä ja hirveästi valottuneita, eikä kuvassa olevaa eläintä tunnistaisi välttämättä kissaksi ellei kuvaaja sitä sellaiseksi kutsuisi. Säästetään parhaat myöhemmäksi ja julkaistakoon nämä ei-niin-parhaat ensin.  Joulumieli tarttui Nalaankin, kuvatodiste. Ja toinen.  Lintuja lenteli ikkunan takana, siksi mielipuolinen katse. Muuten hyvä, mutta ne linnut. Lisää lintuja ja tonttukoristekin loukkaa jo omaa ilmatilaa. Lopputulos- sekä tunnelmat tiivistykööt viimeiseen ylhäältä otettuun kuvaan, sillä se kuvastaa niitä täydellisesti. Kuva on nimittäin vahinkokuva ja sopii tähän täydellisesti. Elämä kissamallina saattaa näköjään välillä olla hyvinkin raskasta.  Surrurruruururur.

Moni on kysynyt miksi olen halunnut pitää hamstereita lemmikkeinä, kun ne ovat niin lyhytikäisiä. Itse mietin samaa joutuessani luopumaan ihan ensimmäisestä lemmikistäni, syyrialaishamsteri Fantasta viime vuonna. Eläimestä luopuminen lopullisesti on päätöksenä  jotain sanoinkuvailemattoman vaikeaa, oli kyse sitten ihan pienestä jyrsijästä tai isommasta koirasta. Omistajalleen omat lemmikit ovat (toivottavasti) arvokkaita aina. On totta, että hamsterit eivät ole seurankipeitä eivätkä ne juuri edes kaipaa ihmiskontaktia, mutta tunnearvo silti omasta lemmikistä on suuri.  Dastin saapuessa meille uuteen kotiin tiedostin, ettei se tulisi olemaan meillä kovinkaan kauaa lyhytikäisyydestään johtuen. Odotin silti, että se pysyisi luonamme kuitenkin vuoden tai kaksi, mutta se jaksoi viipyä meillä vain kuukausia, melkein sen vuoden, ennenkuin jostain syystä sen kunto romahti ja siitä tuli apaattinen sekä selkeästi hyvin hyvin kipeä. Yhteisymmärryksessä eläinlääkärin kanssa päätin, että turhaa o

Pitkään olen tiennyt miltä tuntuu asua kodissa ilman Muumitavaroita, mutta nyt siihen tuli loppu. Nalan raksut saivat nimittäin uuden säilytysastian pussissa olemisen sijaan ja materialismi- innokkaan ihmisen synkkä puoli pääsi valloilleen uutta tavaraa ostaessa.  Tuo säilytyspurkki on ollut superhyvä- sekä hyödyllinen ainakin meillä käytössä, ja suosittelenkin käymään kurkkaamassa Citymarketin eläintarvikeosastoa huvikseen, mikäli kauppa lähistöltä löytyy ja tuollainen kapistus kiinnostaa.  Aina ei myöskään tarvitse olla viikonloppu herkutellakseen, eikä oikeastaan kyllä erikoista syytäkään. Kaupasta tarttuikin siis ihmisten herkkujen lisäksi jotain hyvää Nalallekin. Ostin siis testiin  Encoren tonnikalafilettä  ensimmäistä kertaa nyt kun sitä kaupan hyllyllä oli saatavilla.  Tonnikalan aromit taisivat mennä neidillä niin paljon päähän, että Nala nuoli jo innoissaan lattialle vahingossa pudonnutta käärepaperiakin, mutta itse herkku ei meinannut kokonaisena sitten maist

Kaiken talvihehkutuksen jälkeen yhden huonon puolen kyllä tästä vuodenajasta keksin ja se on kissan turkin sähköistyminen.  Meillä on kotona melko kuiva sisäilma, ja sen voisin kuvitella vaikuttavan tuohon yllämainittuun jokavuotiseen ongelmaan. Nalan turkki vain rätisee kun sitä silittää pidempään ja kun pieni kissaraukka tämän jälkeen koittaa puskea, räpsähtää sähköisku sitä suoraan nenälle. Nykyään tämän sattuessa se ei enää näytä yhtä järkyttyneeltä, vaan siirtyy vain alistuen kauemmas ilkeästä emännästä. Kiintymyksenosoituksia annetaan siis meillä nykyisin hieman varoen, ettei vaan iskua napsahda nenälle.  Kaikista katalin turkin sähköistäjä on Nalan pentuajoista asti mukana kulkenut viltti, mutta siitä huolimatta viltin uumenissa on mukava loikoilla. Itse en vielä toimivaa keinoa turkin sähköistymiselle ole keksinyt ja olen vakavasti ruvennut epäilemään ettei mokomaa ole edes olemassa. Joku ehdotti, että kissan pesu moiseen voisi auttaa, mutta niin radikaaleihin ratkai

Talvi tuli käymään meilläkin täällä, vaikka hieman pessimistisesti meillä ajateltiinkin ettei tänne kumminkaan lunta saada. Toisin kumminkin kävi ja lumi jäi maahan, ihme kyllä. Sitä käytiin tänä aamuna ihmettelemässä oikein kissavoimin, sillä olisi ollut ennenkuulumatonta mikäli Nala ei olisi päässyt mukaan.  Kuten kuvasta ehkä saattaakin päätellä, jäi tuo ihmettelyreissu hyvin lyhyeksi ja tassunjälkien perusteella saavat ihmisetkin selkoa siitä mitä pienen kissan päässä liikkuu, vaikka viisainta luultavasti olisikin olla tulkitsematta sen enempää. Joka tapauksessa yksi asia on varma - lumi on kylmää, märkää ja ällöä ja sisällä on lämmintä ja mukavaa, meidän hieno pieni neiti siis ei ole talven ylin ystävä. Ihmisten mielestä talvi taas on tervetullut asia, sillä lumipeite on kaunis ja valaisee pimeitä iltoja edes vähäsen - ei paljoa, mutta edes sen vähäsen.  Itse innostuin niin paljon, että kaivoin jo joulukoristeitakin esille sen verran mitä kaapeista löytyy ja anno

Niin, siis omistajan toiveena, kissan mielipiteestä en ole kovin varma. Kovin vähän olen halunnut kirjoitella mielipiteitäni saati ohjeita tai ehdotuksia liittyen kissan ruokaan tai ruokintaan, alussa lähtökohtaisesti ihan siitä syystä, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä kissa ylipäätänsä syö.  Pakko myös tunnustaa, että se ihanteellisin ruokavalio koko otukselle on vieläkin jotenkin hepreaa itselleni - informaatiota löytyy kyllä kun sitä jaksaa etsiä, mutta sen jälkeen aivot sanovatkin jo stopin ja kaikki luettu ohjeistus menee täysin yli hilseen.  En ole aivan varma johtuuko tämä siitä, että aikaisemmin keskustelupalstoilla tai facebookin ihmeellisessä maailmassa kissanruokintakeskusteluja lukiessani en koskaan löytänyt sitä yhtä ihanteellista ruokavaliota tai ruokintatapaa. Keskustelua kyllä syntyi päivittäin, mutta vastauksen etsiminen oli kuin yrittäisi kontata neulan perässä heinäsuovassa. Ketjuja lukiessa kun tuli lopulta siihen päätelmään, ettei kukaan osaa ruokki

Vaikka otsikosta jotenkin voisi päätellä että olisimme reissailleetkin vähän sinne tänne niin ei, valitettavasti. Sen sijaan Nala sai taas sydämensä täydeltä riemuita olostaan mummolassa eli allekirjoittaneen vanhemmilla, kun pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin matkaan. Automatka ei ollut niinkään nautinnollinen, mutta onneksi matka ei ollut pitkä (vaikka siltä toisaalta ehkä kaikista osapuolista tuntuikin). Parkkipaikalta kipitettiinkin jo sitten kovaa kyytiä kohti tuttua ovea, koska jos jotain Nala on reissujensa myötä oppinut niin sitten sen, että mummolan ovi tunnistetaan aina ja ehdoitta.  Isompi asunto kaikkine koloine ja kaappeineen on Nalalle loistava reissukohde, ja siellä neiti viihtyykin aina erinomaisesti. Yhtä lämpimästi kissa otetaan aina vastaan myös toisessa päässä, ja lellitään piloille heti kun oma katse välttää. Yleensä siis kaikista varmin hoitopaikka on juuri vanhempieni luona, sillä siellä Nala viihtyy kaikista parhaiten ellemme sitten ole kotona. 

Mistä tietää viileämpien ilmojen tulleen ja lattialämmityksen olevan päällä? Vastaus on helppo kun katsoo alla olevia kuvia.  Kylppärin lattia on siitä kiva, että talvisin sinne pääsee lämmittelemään tassuja aina kun siltä tuntuu ja kesäisin pahimpien helteiden aikaan kerrostaloasunnon kuumuutta on helppo päästä karkuun viileällä kaakelilattialla makoillen. Siellä myös allekirjoittanut on istuksinut pahimman helleaallon yllättäessä kun asunto yhdessä vaiheessa muistutti enemmän saunaa kuin normaalia asumusta. Toki kylpyhuoneen kaakelilattiat kutsuvat Nalaa muutenkin kuin vilvoittelu- tai lämmittelytarkoituksissa. Parasta on kiskoa lattiakaivon ritilää irti (tai kokeilla ainakin) ja kuunnella veden kohinaa putkissa. Se vasta jos mikä osaakin olla jännittävää puuhaa ja pitää pienen kissan kiireisenä. Toisilla on halvat huvit, mutta ei kai kissan ajatuksenjuoksua ihmisten kuulukaan aina ymmärtää.

Oma puu on tärkeä. Siellä voi löhötä niin paljon kuin huvittaa, sitä on tärkeää myös välillä raapia ja ylhäältä pystyy helposti vartioimaan ulkoilman tapahtumia. Ilman omaa puuta elämä varmaankin olisi asteen verran tylsempää, sen verran ahkerasti tuo nelijalkainen jaksaa siellä kököttää. Puu ei ole kovin korkea ihmisten mielestä, jopa lyhytjalkainen emäntä on puuta hippusen verran pidempi, mutta sillä ei ole väliä. Puu on Nalan oma ja neiti on itse hyvinkin tarkka asiasta.  Puun kanssa on tietenkin nykyisellään myös pieniä hienosäädettäviä ongelmia, kissan takapuoli kun ei enää meinaa kaikista korkeimmalle, ahtaaseen yläosaan asettua yhtä mukavasti kuin ennen. Nala kuitenkaan ei asiasta ole moksiskaan vaan on asetellut itsensä niin tiukaksi palleroksi kuin vain voi, eikä haittaa vaikka takajalka välillä roikkuisikin reunan yli kun ei ole muuten mahtunut mukavasti asettumaan. Se on ihmisten mielestä vähän harmi, mutta onneksi koko kapistus on kissalle mieluisa tuommoisista pi

Tai miten sen nyt ottaa. Karstalle oli taas töitä vähän aika sitten ja karvaahan lähti tämän tuloksena tuosta pienestä eläimestä suunnilleen nyrkillinen. Karstaa meillä käytetään oikeastaan vain keväisin ja syksyllä, jotka ovat pahimmat karvanlähtöajat ja aina tuo irtokarvan määrä jaksaa yllättää, sillä muuten sen lähtemistä ei edes tunnu huomaavan paitsi harjatessa (tai mitä nyt nurkissa aina pieniä karvapalloja muun pölyn seassa, *köhköh*). Pienen välitrimmaamisen kohde oli kuitenkin pelkästään mielissään harjaustuokiosta, sen verran se pörisi ja mölisi itsekseen saadessaan apua karvanlähtöprosessissa.  Karvanlähdön (tai siis vaihdon) lisäksi meillä on otettu kylmenevät säät vähän nihkeästi vastaan. Emäntä piilottelee vilukissoille tyypillisesti yleensä vähintään kahden viltin alla ja kissa seuraa perästä ja kömpii mahdollisimman lähelle lämmittelemään tassuja - ja hei, nyt on vasta syyskuu, joten kauhulla odottelemme pakkasia! Luojan kiitos vielä paistaa aurinko ja on valoi

Mikäs emännän on sairastaessa kun jalkopäässä makoilee varpaita lämmittävä otus, joka on tottunut siihen että ruokkija/leikittäjä makaa suurimman osan päivästä vaakatasossa ja toisinaan heräilee kesken uniensa köhimään niin, että sen otuksenkin on välillä vaihdettava asentoa.  Tietenkin aina silloin tällöin Nalan on pakko hyökkiä emännän varpaisiin kiinni ja pikkuisen näykkiä, jotta voitaisiin olla varmoja siitä, että tämä on voimissaan eikä pelkästään vain nuku, kun toisella käy aika pitkäksi. Näitä herätyksiä ei emäntä vielä ole oppinut arvostamaan, vaikka muuten onkin kiva lepäillä lämpimän kissan vieressä ja nukkua kilpaa päiväunia. 

Meille kotiutui uusi matto vanhan tilalle ja sekös vasta jännittävä ja erikoinen operaatio reviiristään tarkan kissan mielestä olikin. Itseään arvostavan kissan tavoin matto piti tietenkin kieriä ja pyöriä ympäri omaa hajuaan tarkasti siihen hangaten. Selväksi sitten käy kaikille, kenelle tuo asunnon uusi elementti sitten kuuluu, ettei myöhemmin sen asian kanssa sitten tule väärinkäsityksiä.  Tietenkin myös puhdas väsähtäminen kuului asiaan kaiken aktiivisuuden jälkeen, jonka johdosta matto myös paljastui loistavaksi torkkumispaikaksi. Uusi matto on ollut huippusuosiossa niin ihmisten kuin karvaisen eläimen, jonka turkista uuteen päiväunikohteeseen on jo jäänyt jäätävänkokoisia karvapalloja imuroitavaksi.  Yhdestä asiasta emäntä ei ainakaan ole ollut kovin iloinen ja se on nimittäin maton raapiminen. Uuden tulokkaan ilmestyminen on innoittanut Nalaa testaamaan kynsiään kankaaseen ja sekös saa ihmisolennon puhkumaan kiukusta. Keskitymme siis suojelemaan