maanantai 25. syyskuuta 2017

Karvapallona luokses pompin

Tai miten sen nyt ottaa. Karstalle oli taas töitä vähän aika sitten ja karvaahan lähti tämän tuloksena tuosta pienestä eläimestä suunnilleen nyrkillinen. Karstaa meillä käytetään oikeastaan vain keväisin ja syksyllä, jotka ovat pahimmat karvanlähtöajat ja aina tuo irtokarvan määrä jaksaa yllättää, sillä muuten sen lähtemistä ei edes tunnu huomaavan paitsi harjatessa (tai mitä nyt nurkissa aina pieniä karvapalloja muun pölyn seassa, *köhköh*). Pienen välitrimmaamisen kohde oli kuitenkin pelkästään mielissään harjaustuokiosta, sen verran se pörisi ja mölisi itsekseen saadessaan apua karvanlähtöprosessissa. 




Karvanlähdön (tai siis vaihdon) lisäksi meillä on otettu kylmenevät säät vähän nihkeästi vastaan. Emäntä piilottelee vilukissoille tyypillisesti yleensä vähintään kahden viltin alla ja kissa seuraa perästä ja kömpii mahdollisimman lähelle lämmittelemään tassuja - ja hei, nyt on vasta syyskuu, joten kauhulla odottelemme pakkasia! Luojan kiitos vielä paistaa aurinko ja on valoisaa, joten toivottavasti saamme nauttia siitä vielä pitkään. Ruska- aika on kaunista aikaa, sitä ei voi kieltää, mutta kun se kylmyys...


Onnea on elävä lämpöpatteri <3

Mutta mitäpä sitä surkuttelemaan kun on tosiaan kaunista ulkona. Pihailmaa käytiin vähän aikaa Nalan kanssa jopa ihmettelemässä ja kuivat, puusta pudonneet lehdet olivat kivaa ajanvietettä kun ne tuulen mukana rapisivat jännästi. Uskalsipa Nala jopa vähän yrittää niitä saada kiinnikin, puhumattakaan risuista ja kepeistä joiden perässä se jaksoi juosta kun niitä sille viskeli. Ulkona oli niin kivaa, ettei sisälle olisi malttanut palata ollenkaan ja sisälläkin neiti tuijotteli haikeana ikkunasta ulos. Että niin paljon se pienen kissan mieli saattaakin vaihdella ajoittain, ajatella!







maanantai 18. syyskuuta 2017

Kissahoitoa parhaimmillaan

Mikäs emännän on sairastaessa kun jalkopäässä makoilee varpaita lämmittävä otus, joka on tottunut siihen että ruokkija/leikittäjä makaa suurimman osan päivästä vaakatasossa ja toisinaan heräilee kesken uniensa köhimään niin, että sen otuksenkin on välillä vaihdettava asentoa. 




Tietenkin aina silloin tällöin Nalan on pakko hyökkiä emännän varpaisiin kiinni ja pikkuisen näykkiä, jotta voitaisiin olla varmoja siitä, että tämä on voimissaan eikä pelkästään vain nuku, kun toisella käy aika pitkäksi. Näitä herätyksiä ei emäntä vielä ole oppinut arvostamaan, vaikka muuten onkin kiva lepäillä lämpimän kissan vieressä ja nukkua kilpaa päiväunia. 


torstai 14. syyskuuta 2017

Mattohullu

Meille kotiutui uusi matto vanhan tilalle ja sekös vasta jännittävä ja erikoinen operaatio reviiristään tarkan kissan mielestä olikin. Itseään arvostavan kissan tavoin matto piti tietenkin kieriä ja pyöriä ympäri omaa hajuaan tarkasti siihen hangaten. Selväksi sitten käy kaikille, kenelle tuo asunnon uusi elementti sitten kuuluu, ettei myöhemmin sen asian kanssa sitten tule väärinkäsityksiä. 











Tietenkin myös puhdas väsähtäminen kuului asiaan kaiken aktiivisuuden jälkeen, jonka johdosta matto myös paljastui loistavaksi torkkumispaikaksi. Uusi matto on ollut huippusuosiossa niin ihmisten kuin karvaisen eläimen, jonka turkista uuteen päiväunikohteeseen on jo jäänyt jäätävänkokoisia karvapalloja imuroitavaksi. 

Yhdestä asiasta emäntä ei ainakaan ole ollut kovin iloinen ja se on nimittäin maton raapiminen. Uuden tulokkaan ilmestyminen on innoittanut Nalaa testaamaan kynsiään kankaaseen ja sekös saa ihmisolennon puhkumaan kiukusta. Keskitymme siis suojelemaan kangaspalaa hurjan kissaeläimen raapimisvimmalta ja suuntaamaan kynnet johonkin muuhun puuhaan. Saa nähdä, miten kauan matto jaksaa taistella vastaan, mutta toistaiseksi eläintalous ei sen elinvoimaan ole vielä (niitä irtokarvoja lukuunottamatta) vaikuttanut. 







lauantai 9. syyskuuta 2017

Se on jo kaksi!!


Toisin kuin edellisvuonna, tänä vuonna muistettiin juhlistaa Nalan syntymäpäiviä jopa kakun kera - koska ihan totta, se täytti jo kaksi vuotta! Eipä sitä ajan kulua millään meinaa tajuta kun ei itsekään tunnu pysyvän sen kanssa millään perässä...





Itse lahjat saapuivat Zooplussalta elokuussa, sillä jyrsijöiden ruokavarasto alkoi näyttää huolestuttavan tyhjältä. Ruokatilauksen yhteydessä innostuin valikoimaan ostoskoriin vähän muutakin - siitä kuvatodiste yllä. Hiirilelut eivät aiheuttaneet suurta innostusta oikein mihinkään suuntaan, mutta Smillan namit olivat hyviä ja neiti vahtikin tarkkana, miten herkkuja päätyi myös sille tarkoitetun kakun koristeeksi. 

Ruoka- alustan ostin ihan vain kokeiluun nähdäkseni, miten moinen pitäisi vesi- ja ruokaroiskeet loitolla laminaattilattiasta. Nalalla kun on ollut tapana roiskia vettä ympäriinsä miten sattuu, eikä lattia ole säästynyt märkäruoankaan kohtaamiselta, joten kyllästyneenä siihen otin alustan testiin. Vaikka materiaali ja alustan tyyli olivat erilaisia mitä kuvittelin niiden olevan, on se ajanut asiaansa ja suojellut toistaiseksi osaltaan laminaattia roiskeilta. 


Tiedättehän sen tunteen kun ajatus ja toteutus eivät tekemisvaiheessakaan täysin kohtaa? Tässä taloudessa se koettiin tänä aamuna nimittäin harvinaisen hyvin. Kakku ei valitettavasti onnistunut niin hyvin kuin kaksijalkaiset olisivat toivoneet, ja Nalakin katsoi sitä pitkään aivan kuin se olisi ollut jonkun pahan riivaama. Nirsoilun jälkeen synttärisankari malttoi kuitenkin ruveta mussuttamaan herkkuaan, nälkäkin kun kerran alkoi jo näin aamusta olla kova. Tietyistä syistä johtuen siis kakku ei päässyt esittelyyn, mutta ehkä ensi vuonna sitten! :D



Synttärisankari ainakin nauttii todennäköisesti päivästä vaakatasossa makoillen - kuuluvathan kauneusunet asiaan kun ikääkin on tullut lisää! Syntymäpäiviä juhlistavat ihmiset puolestaan muistavat 2- vuotiasta silityksin ja lässyttäen pussaillen, vaikkei tämän uhriksi joutuva kohde viimeistä kohtaa varmaan hirveämmin arvostakaan...


Oikein hyvää syntymäpäivää rakas Nala 2- vuotta! ❤

tiistai 5. syyskuuta 2017

Edistystä tapahtuu

Olen kirjoittanut aika paljon meidän ulkoiluista tänne blogiin ihan syystä, sillä niinä kertoina olemme treenanneet ulkonaoloa Nalan kanssa. Tämä on ollut suuri osa tällä hetkellä meidän arkea, joten on vain ollut loogista kirjoitella siitä blogiinkin. Tätä kirjoittaessani olen niin innoissani ja varsinkin onnesta aivan soikea. Sydän on myös haljeta ylpeydestä, kun tuota hömelöä pientä kissaeläintä katselee!




Kirjoittelin toukokuussa Nalan pienestä epäonnesta flexiulkoiluun liittyen vanhempieni pihalla, josta kissa säikähti niin paljon ettei pihalla olo tuntunut siitä enää sen jälkeen ollenkaan kivalta ja turvalliselta. Tapahtuma harmitti itseäni suuresti, sillä Nala nautti ennen tuota olostaan hirvittävästi kyseisellä pihalla ja suorastaan kerjäsi pääsyä ulos. Myös se aikaisempi totuttamistyö, jota olin tehnyt aiemmin ulkoilmaa säikkyvälle kissalle tuntui tuona päivänä valuvan turhaan hukkaan yhden harmillisen tapahtuman takia. 

Nala on muutenkin luonteeltaan arka ja varovainen, joten tuollainen yksi säikähdys ei meillä vaikuttanut pelkästään ulosmenoon, vaan myös jo ovien ja ikkunoiden avaaminen sai aikaan kissassa pako- ja pelkoreaktion. Piilopaikassaan kyyristelevää kissaa ei ollut mukavaa seurata, etenkin kun juuri oltiin päästy siihen pisteeseen, että Nala oli oppinut rentoon ja rauhalliseen ulkoiluun. 

Kirjoitinkin vähän myöhemmin Ulkona voikin olla ihan kivaa!- postauksen, jolloin oltiin hetki ilman valjaita samaisella pihalla missä Nala pahasti oli säikähtänyt. Vaikka Nalaa jännitti ja ulkoilukerta jäi silloin lyhyeksi, heräsi silloin silti pieni toivonpilkahdus jonnekin harmituksen keskelle. Silloin tuntui siltä, että ehkä me vielä ulkoiltaisiinkin joskus entiseen malliin taas, ja inhottava flexiepisodi unohtuisi kokonaan. 

Jatkoimme siis aidatulla pihalla ulkoilua ilman valjaita lyhyitä aikoja, ja Nala sai taas itseluottamuksen rippeitään takaisin. Valjaita se kuitenkin karsasti vieläkin, ja ne nähdessään se luikahti karkuun kerta toisensa jälkeen luimistellen. Koska ilman valjaita ulkoilu tutulla pihalla tuotti tulosta, jatkoimme sitä. Ensimmäisten kertojen parin minuutin ulkoilukerrat venyivät useamman harjoituskerran jälkeen ensin kymmeneen minuuttiin, sitten pariinkymmeneen minuuttiin. Myös kotona ulkoilimme valjaissa, mistä kirjoitin jälleen postauksen. Se oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan, jolloin Nalalla oli valjaat päällä ulkoillessa. Kerrasta jäi hyvä fiilis, vaikka kissaa selkeästi jännittikin emmekä viipyneet ulkona kauaa - tässä pitää muistaa että tietenkin myös tuntematon ympäristö aiheutti lisäjännitystä ulkoiluun, aiemmin kun olemme käyneet ulkona aivan muualla. 







Nyt ollaan suunnilleen siinä pisteessä, missä oltiin reilut kolme kuukautta sitten ennen Nalan säikähdystä. Ilman valjaita ulkoilu auttoi kissaa varmasti paljon, kun se huomasi että saa liikkua vapaasti ja paeta sisälle heti ilman mitään esteitä, mikäli ulkoilman kauhut alkaisivat käydä liian jännittäviksi. Nyt on kuitenkin ihana nähdä, miten Nala odottaa ulko- oven edessä pyytäen pääsyä ulos ja antaa laittaa valjaatkin päälle ilman minkäänlaista pakokauhua. Paljon kärsivällisyyttä ja työtä tarvittiin, mutta viimeistään nyt se on palkittu. Tietenkin ulkona oleminen valjaissa on vielä jännää, kuten kuvistakin saattaa huomata sillä tiettyä rentoutta emme ulkoiluun ole saaneet vieläkään. Toiset päivät ovat parempia, toiset huonompia, sillekään ei oikeastaan tällä hetkellä mitään voi. Totutustyö jatkuu siis kuitenkin omalta osaltaan tästä vielä pidempään.

Nalan taustat tuntien on ylipäätänsä ihme, miten se uskaltaa ylittää itsensä pelkojensa yli kerta toisensa jälkeen. Nala on luonteeltaan niin herkkä ja arka, etten olisi koskaan uskonut sen nauttivan enää ulkoilusta - ainakaan samaan malliin kuin ennen. 

Loppuun haluan kiittää jokaista kommentoijaa ja tsemppaajaa, jotka meille kirjoittelivat. Oli ihanaa tulla ymmärretyksi asiassa, joka itselleni tuntui ylitsepääsemättömän hankalalta! Kiitos ❤

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kylpy(hiekka)päivä

Mikäs olisikaan parempaa kuin käydä virkistäytymässä kylvyssä ja saada oman turkin puhtaan kiiltäväksi? Meillä oli tänään kylpypäivä, tarkemmin ottaen siis gerbiilit semmoisen itselleen saivat. Kiko ja Vila siis esittelevät näissä kuvissa uteliaisuuttaan ja samalla myös itsensä kaikille uusille, joita blogiin onkin ajan kuluessa eksynyt. Tarkemmin meillä asuviin eläimiin pääsee tutustumaan vanhasta postauksesta.





Tytöt ovat asuneet meillä muutaman kuukauden ja täyttivät tämän kuun alkupäässä puoli vuotta. Itse olen päässyt tutustumaan pikkueläimiin jo paljon paremmin ja käsikesyksi totuttaminen jatkuu edelleen - paljon paremmalla menestyksellä kuin viimeksi. Myös terraarion ulkopuolella ainakin Kiko on päässyt käymään, Vila luultavammin hieman myöhemmin, sen verran jännittävä asia ihmisen käsi vielä on. 

Gerbiileillä käytän ihan tavallista Chinchillan kylpyhiekkaa, ja hiekkakylpyyn tytöt pääsevät noin kerran kahdessa viikossa. Kylpyammeena toimii koirankuppi, joka on muuttunut hieman ahtaammaksi nyt kun gerbiilit tuosta ovat kasvaneet. Varsinkin Kiko on selkeästi käynyt läpi hurjan kasvupyrähdyksen, ja onkin isokokoisempi kuin siskonsa. 



Gerbiilit saivat kylpynsä yhteydessä tavallisen ruokansa sekaan auringonkukansiemeniä ja kuivattua porkkanaa, joista kumpikin on suurinta herkkua. Myös tuoretta ruokaa on usein tarjolla, ja tuoreruoistakin ylivoimainen voittaja on porkkana. 


Sanomattakin selvää on, että Nalaa kiinnosti kovasti jyrsijäkaksikon touhut, mutta varmuuden vuoksi se joutui toiseen huoneeseen kuvailujen ajaksi. Gerbiilit kyllä kissaan hamsterin lisäksi ovat tottuneet, mutta varmuuden vuoksi pidettiin peto kaukana pienistä saaliista. Nalan mielestä tämä luonnollisesti oli tylsää ja kovaäänistä valitusta kuuluikin, kun se ei päässyt katsomaan mitä sen vaanittavien kanssa puuhattiin. 

Löytyykö teiltä jyrsijöitä tai muita pienempiä eläimiä lemmikkeinä? 

tiistai 22. elokuuta 2017

Hyi me madotetaan!



Aika on tullut syksyn vuosittaisen matolääkekuurin, joka ei oikeastaan omistajan saatika sitten karvapeitteen omistavan nelijalkaisen otuksen mielestä herätä järin innokkaita ajatuksia. Matolääkkeen anto kun ei aina meillä suju täysin sulavasti. 

Ei puhettakaan, että matolääke piilotettaisiin ruoan sekaan tai herkuilla lahjomalla. Meillä väijytetään uhri nurkkaan, napataan se kainaloon ja koitetaan saada lääke eläimen tiukasti yhteenpuristettujen hampaiden välistä maaliinsa. Lopputulema yleensä on, että ainetta on missä tahansa muualla kuin siellä missä sen pitäisi olla. Ei ole nimittäin ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään kerta, kun Nala puklaa annoksensa takaisin lääkkeenantajan päälle, vaikka kuinka luulisi sen nielaisseen seoksen jo.




Meillä siis matolääkkeenä toimii Axilur, jonka annan veteen liuotettuna ruiskulla. Sama rumba käydään läpi kolmena peräkkäisenä päivänä kahdesti vuodessa - ei mitään herkkua siis, vaikka namipaloja operaation jälkeen saisikin.


Tänään myös pestiin uhrin hampaat, joten kyseessä oli ekstrahirveä päivä. Epäluuloiset mulkoilut sängyn alta omistajan kävellessä ohitse kuuluvat siis asiaan todennäköisesti vielä kahtena seuraavana päivänäkin.