keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Joulumieltä metsästämässä

On tullut aika ottaa tämän vuoden jouluaiheiset kuvat ja paljon viime vuodesta viisastuneina onnistuneita kuvia saatiinkin - sellaiset kolme kappaletta. Muut ovatkin tärähtäneitä ja hirveästi valottuneita, eikä kuvassa olevaa eläintä tunnistaisi välttämättä kissaksi ellei kuvaaja sitä sellaiseksi kutsuisi. Säästetään parhaat myöhemmäksi ja julkaistakoon nämä ei-niin-parhaat ensin. 


Joulumieli tarttui Nalaankin, kuvatodiste.

Ja toinen. 



Lintuja lenteli ikkunan takana, siksi mielipuolinen katse.

Muuten hyvä, mutta ne linnut.


Lisää lintuja ja tonttukoristekin loukkaa jo omaa ilmatilaa.

Lopputulos- sekä tunnelmat tiivistykööt viimeiseen ylhäältä otettuun kuvaan, sillä se kuvastaa niitä täydellisesti. Kuva on nimittäin vahinkokuva ja sopii tähän täydellisesti. Elämä kissamallina saattaa näköjään välillä olla hyvinkin raskasta. 


Surrurruruururur.


perjantai 10. marraskuuta 2017

Pienilläkin on väliä

Moni on kysynyt miksi olen halunnut pitää hamstereita lemmikkeinä, kun ne ovat niin lyhytikäisiä. Itse mietin samaa joutuessani luopumaan ihan ensimmäisestä lemmikistäni, syyrialaishamsteri Fantasta viime vuonna. Eläimestä luopuminen lopullisesti on päätöksenä  jotain sanoinkuvailemattoman vaikeaa, oli kyse sitten ihan pienestä jyrsijästä tai isommasta koirasta. Omistajalleen omat lemmikit ovat (toivottavasti) arvokkaita aina. On totta, että hamsterit eivät ole seurankipeitä eivätkä ne juuri edes kaipaa ihmiskontaktia, mutta tunnearvo silti omasta lemmikistä on suuri. 

Dastin saapuessa meille uuteen kotiin tiedostin, ettei se tulisi olemaan meillä kovinkaan kauaa lyhytikäisyydestään johtuen. Odotin silti, että se pysyisi luonamme kuitenkin vuoden tai kaksi, mutta se jaksoi viipyä meillä vain kuukausia, melkein sen vuoden, ennenkuin jostain syystä sen kunto romahti ja siitä tuli apaattinen sekä selkeästi hyvin hyvin kipeä. Yhteisymmärryksessä eläinlääkärin kanssa päätin, että turhaa olisi lähteä kiusaamaan pientä eläintä lisätutkimuksilla, joten 8.11. sammuivat pienen silmät viimeistä kertaa.

Keskiviikko oli myös tärkeä muistutus siitä miten rakkaita lemmikkeinä ovat nuo pienetkin. Kovasti kaipaamaan pikkuista jäi meistä jokainen, ja toivomme että pienellä on nyt hyvä olla.





tiistai 7. marraskuuta 2017

Tiistaikin voi olla herkkupäivä

Pitkään olen tiennyt miltä tuntuu asua kodissa ilman Muumitavaroita, mutta nyt siihen tuli loppu. Nalan raksut saivat nimittäin uuden säilytysastian pussissa olemisen sijaan ja materialismi- innokkaan ihmisen synkkä puoli pääsi valloilleen uutta tavaraa ostaessa. 




Tuo säilytyspurkki on ollut superhyvä- sekä hyödyllinen ainakin meillä käytössä, ja suosittelenkin käymään kurkkaamassa Citymarketin eläintarvikeosastoa huvikseen, mikäli kauppa lähistöltä löytyy ja tuollainen kapistus kiinnostaa. 

Aina ei myöskään tarvitse olla viikonloppu herkutellakseen, eikä oikeastaan kyllä erikoista syytäkään. Kaupasta tarttuikin siis ihmisten herkkujen lisäksi jotain hyvää Nalallekin. Ostin siis testiin Encoren tonnikalafilettä ensimmäistä kertaa nyt kun sitä kaupan hyllyllä oli saatavilla. 




Tonnikalan aromit taisivat mennä neidillä niin paljon päähän, että Nala nuoli jo innoissaan lattialle vahingossa pudonnutta käärepaperiakin, mutta itse herkku ei meinannut kokonaisena sitten maistuakaan. Testiateria oli syömiskelpoista Nalan mielestä vasta sitten kun se paloiteltiin pienemmiksi palasiksi, ja silloinkin saaliin syöminen onnistui pienissä pätkissä, kupista suussa kuljettaen maton päälle syötäväksi. Itse en varsinaisesti riemusta kiljunut kun matto sai itseensä uudenlaista aromia a la tonnikala, mutta Nalalla ainakin oli superhauskaa. 

Muuten meille kuuluu oikein hyvää. Ihminen koittaa jotain oikein kunnianhimoista ja selailee kuivia parasitologian ja eläinten anatomian kirjoja vapaa- ajallaan pienesti haaveillen eläinlääkiksestä (mutta tämä on vielä puoliksi salaisuus niin että hys)! Ja lauantaina onkin sitten lähtö lemmikkimessuille. Viime vuotinen oli niin kiva tapahtuma, että pakko oli ostaa liput tänäkin vuonna, täällä tuskin maltetaan odottaa siis viikonloppua! 



perjantai 3. marraskuuta 2017

Voi sähkö sentään

Kaiken talvihehkutuksen jälkeen yhden huonon puolen kyllä tästä vuodenajasta keksin ja se on kissan turkin sähköistyminen. 

Meillä on kotona melko kuiva sisäilma, ja sen voisin kuvitella vaikuttavan tuohon yllämainittuun jokavuotiseen ongelmaan. Nalan turkki vain rätisee kun sitä silittää pidempään ja kun pieni kissaraukka tämän jälkeen koittaa puskea, räpsähtää sähköisku sitä suoraan nenälle. Nykyään tämän sattuessa se ei enää näytä yhtä järkyttyneeltä, vaan siirtyy vain alistuen kauemmas ilkeästä emännästä. Kiintymyksenosoituksia annetaan siis meillä nykyisin hieman varoen, ettei vaan iskua napsahda nenälle. 





Kaikista katalin turkin sähköistäjä on Nalan pentuajoista asti mukana kulkenut viltti, mutta siitä huolimatta viltin uumenissa on mukava loikoilla.

Itse en vielä toimivaa keinoa turkin sähköistymiselle ole keksinyt ja olen vakavasti ruvennut epäilemään ettei mokomaa ole edes olemassa. Joku ehdotti, että kissan pesu moiseen voisi auttaa, mutta niin radikaaleihin ratkaisuihin meillä ei kyllä lähdetä, sen rinnalla kun pienet sähköiskut tuntuvat melko mitättömiltä. Eläinkaupoista kuulemma saa myös turkin sähköistymistä estäviä turkinhoitoaineita, mutta niidenkin toimivuutta uskallan hieman epäillä. Jos joltain löytyy tällaisista kokemusta, kerro ihmeessä onko niistä teillä ollut hyötyä!


perjantai 27. lokakuuta 2017

Talvi tuli käymään

Talvi tuli käymään meilläkin täällä, vaikka hieman pessimistisesti meillä ajateltiinkin ettei tänne kumminkaan lunta saada. Toisin kumminkin kävi ja lumi jäi maahan, ihme kyllä. Sitä käytiin tänä aamuna ihmettelemässä oikein kissavoimin, sillä olisi ollut ennenkuulumatonta mikäli Nala ei olisi päässyt mukaan. 





Kuten kuvasta ehkä saattaakin päätellä, jäi tuo ihmettelyreissu hyvin lyhyeksi ja tassunjälkien perusteella saavat ihmisetkin selkoa siitä mitä pienen kissan päässä liikkuu, vaikka viisainta luultavasti olisikin olla tulkitsematta sen enempää. Joka tapauksessa yksi asia on varma - lumi on kylmää, märkää ja ällöä ja sisällä on lämmintä ja mukavaa, meidän hieno pieni neiti siis ei ole talven ylin ystävä. Ihmisten mielestä talvi taas on tervetullut asia, sillä lumipeite on kaunis ja valaisee pimeitä iltoja edes vähäsen - ei paljoa, mutta edes sen vähäsen. 

Itse innostuin niin paljon, että kaivoin jo joulukoristeitakin esille sen verran mitä kaapeista löytyy ja annoin itseni höyrähtää muihin talvijuttuihin ihan kunnolla. Itsehän lukeudun niihin ihmisiin, jotka ostavat jo glögiä kaupasta, paketoivat joululahjat valmiiksi ja paistavat joulutorttuja jo innoissaan. Aamukahvilla ikkunasta katsellessa myös näki innokkaita hiihtäjiä, jotka eilen varmasti ovat lähteneet tekemään jo latuja itselleen. Kai se lumen tuoma talvi- innostus tarttuu muihinkin. 

Tykätäänkö teillä kissojen kesken lumesta ja ulkoillaanko sen mukaan niin kuin ennenkin? Mites omistajat, onko talvi ehdoton no-no vai onko teilläkin kaivettu sukset ja muut talvikamppeet jo esille? 


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Toiveena raakaruokinta

Niin, siis omistajan toiveena, kissan mielipiteestä en ole kovin varma. Kovin vähän olen halunnut kirjoitella mielipiteitäni saati ohjeita tai ehdotuksia liittyen kissan ruokaan tai ruokintaan, alussa lähtökohtaisesti ihan siitä syystä, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä kissa ylipäätänsä syö. Pakko myös tunnustaa, että se ihanteellisin ruokavalio koko otukselle on vieläkin jotenkin hepreaa itselleni - informaatiota löytyy kyllä kun sitä jaksaa etsiä, mutta sen jälkeen aivot sanovatkin jo stopin ja kaikki luettu ohjeistus menee täysin yli hilseen. 

En ole aivan varma johtuuko tämä siitä, että aikaisemmin keskustelupalstoilla tai facebookin ihmeellisessä maailmassa kissanruokintakeskusteluja lukiessani en koskaan löytänyt sitä yhtä ihanteellista ruokavaliota tai ruokintatapaa. Keskustelua kyllä syntyi päivittäin, mutta vastauksen etsiminen oli kuin yrittäisi kontata neulan perässä heinäsuovassa. Ketjuja lukiessa kun tuli lopulta siihen päätelmään, ettei kukaan osaa ruokkia kissaansa oikein (mikäli siis anonyymeja nettikirjoittelijoita oli uskominen). Jokaisella on oma yksilöllinen tapansa huolehtia kissansa ruokinnasta ja se sallittakoon kenelle tahansa. On tietenkin eri asia ohjeistaa ja neuvoa kuin moittia ja kauhistella - jälkimmäistä reaktiota näkee valitettavan usein. 




Raakaruokinta viimeistään nyt on herättänyt suurta mielenkiintoa ihan siitä syystä, että meiltä loppuivat hetkeksi ne märkäruokamerkkivaihtoehdot, joita  nirso kissaeläin suostui syömään. Kuivaruoan vähentäminen, ruoka- ajan muutokset, rukoilu, uhkailu tai mikään muukaan poppaskonsti ei ole vaikuttanut nirsouteen (ja välillä epäilen itseäni ja mietin, että olen varmasti myös edesauttanut toiminnallani mokomaa nirsoperseilyä). Kissa kyllä syö kun sen on nälkä, tokaisi joku minulle ronskisti, mutta ei Nala. Se kyllä pyysi ruokaa ja oli selkeästi nälkäinen, mutta kun tuli märkäruoan vuoro nyrpisteli se nenäänsä inhoten ja tyytyi vain nuuhkaisemaan kuppinsa sisältöä lähinnä säälivästi. Tällä hetkellä tilanne on se, että märkäruoka päätyy kyllä useammin kissan vatsaan kuin kupissa kuivahtaneena könttinä roskakoriin, mutta uusia vaihtoehtoja on aina hyvä kokeilla. 

Nalan mieltymys kuitenkin uuteen ravintovaihtoehtoon mietityttää, sillä ruokaan sillä on aina ollut vähän vaikeasti selitettävä suhde. Syöminen kun on sellaista närppimistä ja kielellä kastikkeiden lipomista eivätkä uudet ateriat saa järin ilahtunutta vastaanottoa. Katsellaan ja ihmetellään siis mitä tapahtuu! 


lauantai 14. lokakuuta 2017

Reissukissa

Vaikka otsikosta jotenkin voisi päätellä että olisimme reissailleetkin vähän sinne tänne niin ei, valitettavasti. Sen sijaan Nala sai taas sydämensä täydeltä riemuita olostaan mummolassa eli allekirjoittaneen vanhemmilla, kun pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin matkaan. Automatka ei ollut niinkään nautinnollinen, mutta onneksi matka ei ollut pitkä (vaikka siltä toisaalta ehkä kaikista osapuolista tuntuikin). Parkkipaikalta kipitettiinkin jo sitten kovaa kyytiä kohti tuttua ovea, koska jos jotain Nala on reissujensa myötä oppinut niin sitten sen, että mummolan ovi tunnistetaan aina ja ehdoitta. 


Isompi asunto kaikkine koloine ja kaappeineen on Nalalle loistava reissukohde, ja siellä neiti viihtyykin aina erinomaisesti. Yhtä lämpimästi kissa otetaan aina vastaan myös toisessa päässä, ja lellitään piloille heti kun oma katse välttää. Yleensä siis kaikista varmin hoitopaikka on juuri vanhempieni luona, sillä siellä Nala viihtyy kaikista parhaiten ellemme sitten ole kotona. 

Jos Nalalta kysyisi mielipidettä, vastaisi se todennäköisesti että elämä kyllä saisi olla vain pelkkää mummolaa aamusta iltaan. Sen verran hyvin palvelu pelaa ja ihmiset hössöttävät ympärillä, että yhden kissan kelpaa kyllä olla. Tällä kertaa myös itse sain nauttia maisemanvaihdoksesta kun tehtiin viikonloppureissu yhdessä. Opiskelijan mieltä lämmitti suuresti täysi jääkaappi ja ehdottomasti perheen seura. Kävimme myös Espoon suunnilla kävelemässä, missä syksy näytti loistavasti parhaita puoliaan. 




Sitten on tietenkin kotiinlähtö, joka ei milloinkaan Nalan mielestä ole erityisen kiva juttu. Tähän tietenkin vaikuttaa varmasti kissan tuskallisen valitettava tietoisuus siitä, että pian se olisi autoreissu taas ja auto ei Nalan lempijuttujen joukkoon millään lukeudu. Tietenkin mummolassa on myös niin kivaa, ettei paikkaa millään voisi jättää vaan kivempaa olisi jäädä katselemaan ikkunasta pihamaalla loikkivia oravia, niiden puuhat aamupäivisin ovat yhtä tärkeää seurattavaa kuin ihmisille joulurauhanjulistus jouluaattona. 


Kotiin vai? En varmaan lähe!

Silmien kiinni ollessa todellisuuden kohtaaminen on paljon helpompaa.

Maisemanvaihdos on muutenkin ihan kivaa silloin tällöin, nyt varsinkin kun emännällä on kädet täynnä töitä yhden jos toisenkin asian kanssa alkaen opiskeluista päättyen työjuttuihin. Kaikista kivoin juttu tällä hetkellä on kuitenkin pienen projektin kirjoittelu Hesylle, josta pitääkin muistaa kertoa enemmän sitten kun juttu on hieman ajankohtaisempi.