Siirry pääsisältöön

Kiitos kaikesta đź’›

 Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella. 

Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea.

Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä. 

Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä hetkellä siis se on blogi. 

Mutta ei me silti kokonaan somesta kadota - blogin tilalle siis on tullut instagram samalla nimellä eli @kilpikonnakuvioita - tavataan siis siellä! 

Otsikko kertookin kaiken - kiitos kaikesta teille lukijoille ja blogikollegoille jotka kirjoitatte ihanista eläimistänne. Olette huippuja 💛



Kommentit

  1. Pitäkäähän ihminen kurissa, ettei se pääse hetkeksikään unohtamaan teitä :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  2. Löysimme teidät jo instassa, siellä jatketaan ❤️

    VastaaPoista
  3. Kiitos oikein paljon jutuista ♥Ja jos koskaan tulee jälleen aikaa kirjoittaa blogiin, niin täällä me ollaan valmiina odottamassa juttuja. Siihen asti seuraillaan teitä instassa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tähänastisesta ja jatketaan toisella alustalla. <3 Laitetaan teidät heti instassa seurantaan, vaikka Kassinen ja Seppo eivät siellä niin kovin aktiivisia olekaan. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk

Nimenvaihdoksia ja velttoilua

Kyllä, huomasit ainakin oletettavasti blogin osoitteen ja otsikon muuttuneen. Jos joskus olen Nalaa sanonut ikinä ailahtelevaiseksi, niin sitä on kyllä myös luonteeltaan omistaja. Koin, että nyt nimi palvelee edes osittain nimensä kanssa blogin sisältöä paremmin! Meillä on heinäkuu alkanut melko veltosti, t iedä siitä millaisena se sitten jatkuu. Toistaiseksi ainakin tämä (mukaanlukien eilinen) ollaan vietetty jostain kumman syystä melko uneliaissa tunnelmissa. Kai melkein jokainen on kokenut sen tunteen kun vielä iltapäivällä makoilee vieläkin petaamattomassa sängyssä ja katselee samalla televisiosta tulevia sarjoja puoliunessa? Sitä se loma tekee. Niin, ja tietenkin myös puhdas laiskuus.  Tiedä sitten onko vetelä olotila tarttunut kissaankin, joka seuraa huoneesta toiseen vain kiertyäkseen siellä viereen kerälle ja nukahtaakseen itse hetkeksi vain herätäkseen pian siihen, että seuraa minua taas jälleen paikasta y paikkaan x lysähtäen huokaisten siihen. Välillä ehdin juuri ja