Siirry pääsisältöön

Nyt jo joulukuu

Meillä herättiin joulukuuhun iloisella yllärillä kun maa oli pitkästä aikaa valkoinen (ja tänä aamuna toiseen samanlaiseen kun lumi olikin pysynyt maassa ja sitä satoi lisää). Hyvä niin, täällä ollaankin kyllästytty ainaisiin vesisateisiin ja kuraiseen pimeyteen. 



Tosin on tässä muitakin hyviä puolia, sillä vihdoinkin ollaan päästy siihen vuodenaikaan jossa jo lokakuussa paikoilleen laitetut joulukoristeet eivät enää herätä muissa hymähdyksiä vaan nyt näkyy jo muuallakin joulukoristeita siellä sun täällä.

Tuosta kissakalenteristakin on avattu asiaankuuluvasti kaksi luukkua, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Nala ei oikein ole osannut päättää ovatko herkut hyviä syötäväksi asti vai kelpaavatko ne vain piilotettaviksi mattojen alle ja puoliksi pureskeltuina sohvatyynyjen väliin. Kovat namit eivät yleensäkään ole herättäneet varsinaista innostusta Nalassa, mutta ykkösluukusta tulleita kanapaloja neiti jopa jaksoi pureskella. 





Tein myös ostoksia Zooplussalla ja suurin osa eläinten joululahjoista matkustikin ajoissa meille. Muut tuotteet kätkettiin visusti piiloon, mutta yksi ostos otettiin heti käyttöön omasta uteliaisuudestani johtuen. Kuvissa näkyvä pahvinen kapistus onkin toiminut nyt sekä raapimisalustana että lepopaikkana, joka onkin valikoitunut parhaimmaksi nukkumispaikaksi Nalan mielestä tällä hetkellä. Nala muistaa myös kantaa jonkun omista leluistaan pitämään paikkaa alustalle silloin kun se ei ole neidillä itsellä käytössä. Kissan logiikka on pettämätön, se muistettakoon aina.

Muuta meille ei nyt oikein kuulukaan, paitsi kiirettä, vapaata ja jotain siltä väliltä. Sopivasti kaikkea meneillään siis joulua odotellessa. 

Kommentit

  1. Kivan näköinen tuo pyöreä pahviraapimispesä! Voiko siinä nukkuakin Nala? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on superhyvä nukkumiseen, suosittelen!
      - Nala

      Poista
  2. Hauskan näköinen peti! Pysyy ainakin muodossaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, säilyy hyvin ja käytännöllinen hävittää sitten kun on aika. Ja täällä ollaan tykätty, paljon! :D

      Poista
  3. Peti-raapimapaikka näyttää kivalta! Ehkä vähän pieneltä isolle kissalle, mutta Nalalle juuri sopivalta! :)

    Huvittaa nuo kalenterin "herkut", kun kerta eivät kelpaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just passeli tuollaiselle pienemmälle kissalle, isompi saisi kyllä tosiaan vähän itseään asetella jotta mahtuisi. Se onkin ainoa miinus jonka tuosta tähän hätään keksin:D

      Meillä nirsous on lähtenyt aivan käsistä, hyvin harva asia kelpaa :-D

      Poista
  4. Meidän pojille on kyllä kalenteri herkut maittanut, mutta ehdoton suosikki on kyllä tainnut olla mainitsemasi kanapalat.
    Hieno peti ja varmasti viihtyisä Nalalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin sun blogista että sama kalenterihan sieltä löytyy! Kanapalat selkeesti on se juttu tämän vuoden kalenterissa:D

      Viihtyisä on, hyvä ostos Nalankin mielestä selvästi :)

      Poista
  5. Onpa tosi nätti alusta! Meilläkin tuo on suuressa suosiossa Haikulla ja Rakulla. :) Haiku vain pötköttää, mutta Raku käyttää myös raapimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaikka onkin "vain" pahvia :) on kyllä superhyvä kun kynsiäkin voi huoletta käyttää ja soveltuu myös tosiaan siihen pötköttelyyn:D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Normipäivä

  Aurinko paistaa ja parvekkeen ovea pystyy pitämään jäätymättä auki niin, että kissat halutessaan voivat mennä haistelemaan lasitetulle parvekkeelle huumaavia tuoksuja ja kuuntelemaan lintujen laulua. Aika mukavaa, eikö vain?  Asioitakin olisi mistä tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää, mutta ei ole muka aikaa. Olotila on kiireineen melkolailla sama kuin Fido tässä seuraavassa kuvassa demonstroi: