Karvapallona luokses pompin

Tai miten sen nyt ottaa. Karstalle oli taas töitä vähän aika sitten ja karvaahan lähti tämän tuloksena tuosta pienestä eläimestä suunnilleen nyrkillinen. Karstaa meillä käytetään oikeastaan vain keväisin ja syksyllä, jotka ovat pahimmat karvanlähtöajat ja aina tuo irtokarvan määrä jaksaa yllättää, sillä muuten sen lähtemistä ei edes tunnu huomaavan paitsi harjatessa (tai mitä nyt nurkissa aina pieniä karvapalloja muun pölyn seassa, *köhköh*). Pienen välitrimmaamisen kohde oli kuitenkin pelkästään mielissään harjaustuokiosta, sen verran se pörisi ja mölisi itsekseen saadessaan apua karvanlähtöprosessissa. 

Karvanlähdön (tai siis vaihdon) lisäksi meillä on otettu kylmenevät säät vähän nihkeästi vastaan. Emäntä piilottelee vilukissoille tyypillisesti yleensä vähintään kahden viltin alla ja kissa seuraa perästä ja kömpii mahdollisimman lähelle lämmittelemään tassuja - ja hei, nyt on vasta syyskuu, joten kauhulla odottelemme pakkasia! Luojan kiitos vielä paistaa aurinko ja on valoisaa, joten toivottavasti saamme nauttia siitä vielä pitkään. Ruska- aika on kaunista aikaa, sitä ei voi kieltää, mutta kun se kylmyys...

Onnea on elävä lämpöpatteri <3

Mutta mitäpä sitä surkuttelemaan kun on tosiaan kaunista ulkona. Pihailmaa käytiin vähän aikaa Nalan kanssa jopa ihmettelemässä ja kuivat, puusta pudonneet lehdet olivat kivaa ajanvietettä kun ne tuulen mukana rapisivat jännästi. Uskalsipa Nala jopa vähän yrittää niitä saada kiinnikin, puhumattakaan risuista ja kepeistä joiden perässä se jaksoi juosta kun niitä sille viskeli. Ulkona oli niin kivaa, ettei sisälle olisi malttanut palata ollenkaan ja sisälläkin neiti tuijotteli haikeana ikkunasta ulos. Että niin paljon se pienen kissan mieli saattaakin vaihdella ajoittain, ajatella!