Siirry pääsisältöön

Karvapallona luokses pompin

Tai miten sen nyt ottaa. Karstalle oli taas töitä vähän aika sitten ja karvaahan lähti tämän tuloksena tuosta pienestä eläimestä suunnilleen nyrkillinen. Karstaa meillä käytetään oikeastaan vain keväisin ja syksyllä, jotka ovat pahimmat karvanlähtöajat ja aina tuo irtokarvan määrä jaksaa yllättää, sillä muuten sen lähtemistä ei edes tunnu huomaavan paitsi harjatessa (tai mitä nyt nurkissa aina pieniä karvapalloja muun pölyn seassa, *köhköh*). Pienen välitrimmaamisen kohde oli kuitenkin pelkästään mielissään harjaustuokiosta, sen verran se pörisi ja mölisi itsekseen saadessaan apua karvanlähtöprosessissa. 




Karvanlähdön (tai siis vaihdon) lisäksi meillä on otettu kylmenevät säät vähän nihkeästi vastaan. Emäntä piilottelee vilukissoille tyypillisesti yleensä vähintään kahden viltin alla ja kissa seuraa perästä ja kömpii mahdollisimman lähelle lämmittelemään tassuja - ja hei, nyt on vasta syyskuu, joten kauhulla odottelemme pakkasia! Luojan kiitos vielä paistaa aurinko ja on valoisaa, joten toivottavasti saamme nauttia siitä vielä pitkään. Ruska- aika on kaunista aikaa, sitä ei voi kieltää, mutta kun se kylmyys...


Onnea on elävä lämpöpatteri <3

Mutta mitäpä sitä surkuttelemaan kun on tosiaan kaunista ulkona. Pihailmaa käytiin vähän aikaa Nalan kanssa jopa ihmettelemässä ja kuivat, puusta pudonneet lehdet olivat kivaa ajanvietettä kun ne tuulen mukana rapisivat jännästi. Uskalsipa Nala jopa vähän yrittää niitä saada kiinnikin, puhumattakaan risuista ja kepeistä joiden perässä se jaksoi juosta kun niitä sille viskeli. Ulkona oli niin kivaa, ettei sisälle olisi malttanut palata ollenkaan ja sisälläkin neiti tuijotteli haikeana ikkunasta ulos. Että niin paljon se pienen kissan mieli saattaakin vaihdella ajoittain, ajatella!







Kommentit

  1. Täälläkin löytyy aamuisin peitonalta yksi pieni punatabby. Mukavasti lämmitämme toisiamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissat tietää mikä paikka on niille paras ja mukavin :D !

      Poista
  2. Meilläkin lähtee kaikista karvaa taas todella paljon. Välillä oksennettu karvapalloja :/
    Näin on, syksyn värit ovat kivoja, mutta tämä viileys ei niinkään. Mulla on ollut villasukat käytössä jo kauan aikaa. Niin ja lämpöpeitto auttaa myös iltaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tää jokavuotinen ongelma, keväät ja syksyt ne kriittisimmät ajankohdat:-D karvapalloja meillä ei ole kyllä vielä(kään) oksennettu, tiedä sitten tuleeko senkin aika tässä joskus.

      Lämpöpeitto olisi aivan unelma jos semmoisen omistaisi, itse varmaankin vain köllisin semmoisen alla koko talven enkä lähtisi enää yhtään minnekään sen jälkeen:D talviunet kunniaan!

      Poista
  3. Ihanaa, että Nala tykkää harjauksesta. :)

    Tämä olikin hyvä muistutus kaivaa meidänkin karvanpoistoarsenaali esille! Kassinen tuntuu kaipaavan harjausta, kun jonkin verran karvaa lähtee. Ja lisäksi se on nyt pari kertaa puklannut ja syynä lienee karvapallo. :/ Sepon karvatilanne on onneksi aina niin onneton, että ylimääräistä karvaa irtomaan tai karvapalloiksi mahaan ei hirveästi ole. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tykkää ja suorastaan vaatii harjaushetkiä, niin ylimääräiset karvat saa kätevästi pois!

      Tuo puklailu on tietenkin ikävää kuultavaa ja nähtävääkin, mutta toivottavasti pahin karvan irtoaminen olisi pian ohitse niin ei olisi tuo kenenkään riesana! Sepolla onkin sitten vähän helpompaa jos tältä kantilta asiaa katsoo :'D

      Poista
  4. Ihana karvaa tiputteleva kisu <3

    VastaaPoista
  5. Karvaa lähtee kyllä nyt reippaasti täälläkin kisuista, jotta furminoida saisi usein=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän riittääkin sitten hommaa kun on useampi kisu karvaa pudottelemassa! Jo yhden kanssa tuntuu, että hukkuisi tähän irtokarvan määrään 😂

      Poista
  6. Onneksi mä osaan peitellä itse itseni. Tänäänkin pistin peiton korviin kun nukkupesään menin.
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi Eddie! Munkin pitää koittaa että osaisinkohan samalla tavalla kun en vielä tiedä, toisinaan kun emäntä vaan alkaa hössöttää eikä anna mun olla yhtään oma- alotteinen!
      - Nala ☆

      Poista
  7. Viltit ja villasukat on niin parasta kylmenevissä ilmoissa! Ja lisääntynyt kissaseura, toki. :) Meillä ei olla harjailtu kissuja eikä kylmenevät ilmat ole näkyneet turkissa. Paitsi Noralla, joka on nurinkurisesti lyhentänyt ainakin kauluriaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki villainen on ihan parhautta tähän vuodenaikaan! Hyvä sitten, että teillä ei tuollaista riesaa ole karvanlähdön muodossa! Meilläkin taitaa tuo jo rauhoittua tai sitten allekirjoittanut vain kuvittelee asioita :'D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk