Siirry pääsisältöön

Niin se joulu vaan meni

 Joulu vietettiin vanhempieni luona ja kissoilla olikin tekemistä kun kaksikerroksisessa rivitalossa riitti tutkittavaa. Nala pisti tiukat rajat Fidolle missä määrin sai tungetella vieraassa paikassa lähelle ja minne sai mennä jos Nala oli mennyt sinne ensin - Fido totteli moista käskytystä yhtä nöyrästi kuin kotonakin. 



Nala myös ehti valvoa tarkkaan pihan tapahtumia. Vähän epäselväksi jäi mitä se näki tai oli näkevinään, mutta ilmeisesti kuitenkin jotain mielenkiintoista, sillä joka päivä Nalan täytyi päästä tutkimaan pihan uusimmat tapahtumat. Nala myös vahti tarkkaan talon sisällä tapahtuvat tapahtumat - mikään ei mennyt tai kulkenut ohi pienen vahtikissan. 





Fido sen sijaan otti kaiken tuttuun tapaan ragdollmaisen rennosti. Talossa myös riitti paljon syliin nostelijoita, rapsuttelijoita sekä herkkujen antajia. Fidon joulu meni myös milloin kenenkin kainaloon käpertyen sohvalla ja saikin paljon kehuja sosiaalisesta ja uteliaasta luonteestaan. 

Nyt onkin aika ollut palata kotiin ja ottaa pian koittava arki jälleen vastaan. Menipä joulu nopeasti, mutta jäipä siitä myös ihania muistojakin! Tämä oli ensimmäinen joulu ei vain yhden vaan kahden kissan kanssa ja molemmat ottivat vieraassa, vähän hälisevässä ympäristössä kyläilyn hyvin vastaan. 

Kommentit

  1. Mukavaa, kun herrasväki osaa ottaa kyläilyn rennosti! :) Kuulostaa oikein hyvältä joululta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin oli erittäin reipas. Omistaja antaa arvosanaksi 10+ :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Normipäivä

  Aurinko paistaa ja parvekkeen ovea pystyy pitämään jäätymättä auki niin, että kissat halutessaan voivat mennä haistelemaan lasitetulle parvekkeelle huumaavia tuoksuja ja kuuntelemaan lintujen laulua. Aika mukavaa, eikö vain?  Asioitakin olisi mistä tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää, mutta ei ole muka aikaa. Olotila on kiireineen melkolailla sama kuin Fido tässä seuraavassa kuvassa demonstroi: