Siirry pääsisältöön

Hauskaa uutta vuotta vuodelle 2021!

 Lämmöllä otamme tulevan vuoden vastaan. Oli tässäkin vuodessa omat puolensa, vaikka muuten raskas onkin ollut. Olihan meillä muutto uuteen asuntoon ja sitten heinäkuussa kotiutui Fido. Siinä kai ne kohokohdat olivat, vaikka on tähän vuoteen mahtunut onneksi muutakin mukavaa. 



Tämä on Fidon ensimmäinen vaihtuva vuosi, joten juhlistamme kotona ja katsomme millaisen reaktion raketit saavat aikaan. Veikkaus on, että eivät juuri minkäänlaista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Fidon mielestä kun kovaääninen imuri on viheliäisimmistä pahoista asioista pahin. 

Nala ei ainakaan pelkää, se katselee ikkunasta ja ottaa aina tyynen zenmäisesti vaihtuvan vuoden vastaan. Voitteko uskoa että se on asunut täällä meillä pian 5 vuotta? Aika menee kyllä vauhdilla eteenpäin.

Hauska uutta vuotta vuodelle 2021! Palataan taas ensi vuonna blogin merkeissä asiaan! 💛


Kommentit

  1. Kiitos samoin ♥ Jännää nähdä ja lukea mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti kaikkea mukavaa, ainakin mukavempaa vuotta kaikille palvelijoille. Kissathan ovat nauttineet tästä vuodesta :D Vaikka vois se henkilökunta joskus olla pois, jotta sais olla rauhassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ois hyvä, että tulis tästä vuodesta vähän parempi kuin edellinen! Kattellaan mitä aika meille tuo :)

      Poista
  2. Iloista uutta vuotta! :) Mitä Fido ajatteli raketeista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fido ajatteli sitä että onpa mukavaa kuorsata pimeässä. Eli ei korvaansa lotkauttanut. Mutta sellainenhan se oikeastaan kaikesta on :)

      Poista
  3. Hyvää alkanutta vuotta teillekin! Toivotaan, että tämä vuosi tuo tullessaan vähän normaalimpaa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Posin kautta vaan, ja kyllä tää tästä vielä helpottaa meillä ihmisilläkin:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Normipäivä

  Aurinko paistaa ja parvekkeen ovea pystyy pitämään jäätymättä auki niin, että kissat halutessaan voivat mennä haistelemaan lasitetulle parvekkeelle huumaavia tuoksuja ja kuuntelemaan lintujen laulua. Aika mukavaa, eikö vain?  Asioitakin olisi mistä tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää, mutta ei ole muka aikaa. Olotila on kiireineen melkolailla sama kuin Fido tässä seuraavassa kuvassa demonstroi: