Siirry pääsisältöön

Herra Hepuli

Fido on asustellut meillä kolme kuukautta ja on kyllä tullut selväksi, että taloudessa asuu uusi jäsen. Pienen, sievän, hiljaisen ja omissa oloissaan viihtyvän Nalan jälkeen on ollut melkoinen hämmennyksen hetki totutella pentuun, josta on kasvanut melkoinen järkäle joka jatkaa vielä pitkään kasvamistaan. Fidon lempinimet ovat myös muuttuneet. Aikaisemmin se oli söpöliini ja kullannuppu - nykyään se on pelle, apina, porsas ja jotain muuta painokelvotonta - kaikella rakkaudella tietenkin. Herra Hepuli on kuitenkin eniten käytetty kutsumanimi näistä kaikista. 





Pienen sairaskierteensä jälkeen Fidon päässä taisi syttyä pieni lamppu ja se hoksata että uudessa kodissa voi tehdä vaikka mitä kivaa. Tasaisena jatkuneen riiviöintinsä lisäksi Fido osaa siis karata rappukäytävään ulko- ovesta sen auetessa jos ihminen ei ole tarkkana, repiä mattoja ja avata laatikoita kun tarpeeksi niiden kimpussa ähertää. Kaiken kukkuraksi Nalan kanssa on kiva pistää kolisten painiksi tai ihmisen ruokaa varastaa lautaselta. (Tätä Fido ei edes tee uteliaan varovaisesti, vaan kirjaimellisesti melkein sukelsi kerran naama edellä lautaselle kun ihmisen silmä vältti). Eräs ystäväni oli meillä käymässä ja puoli tuntia riitti hänelle sanoakseen ettei koskaan ole nähnyt yhtä ahnetta kissaa. 





Nala on pysytellyt pienenä, sievänä ja hiljaisena. Välillä sekin tuntuu aidosti ihmettelevän pennun touhuja - hullun hommaa tuommoinen touhu. Toisaalta kun ajattelee niin pennun elämäähän se on samalla parhaimmillaan olla juuri niin vilkas ja rasittava kuin vain huvittaa.




Kommentit

  1. Hihii, Fido laittaa kaikki ihan hyrskyn myrskyn :D ja opettaa samalla taloon väen uusille tavoille. Jännään nähdä mitä tapahtuu kun jäbä kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan ainakin päätavoite selkeä :D kasvamista odotellaan täälläkin uteliaisuudella ja pienellä kauhulla...

      Poista
  2. Jees, kunnon pentuelämää! Ei ihme, että Nala on vähän kummissaan 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se just on! Voisi käytöstapojakin tosin opetella hanakammin. Mutta ehkä siitä tulee vanhemmiten kunnon herrasmies 😆

      Poista
  3. Varmasti tanner tömisee, kun Fido pistää menemään. :D

    VastaaPoista
  4. Komistus Fido! Naur miten radikaalisti lempinimet kokivat muutoksen kasvun myötä. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joka päivä keksii uuden ei-niin-mairittelevan lempinimen! 🤣

      Poista
  5. Aikamoinen hurjapossu! <3 Mutta silti niin söpö ja ihana! :-D

    VastaaPoista
  6. Voi Fidoa, millainen hurjapää hepulikissa sieltä kuoriutuikaan <3 Jaksamisia Nalalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on vähän vauhti ja kekseliäisyys lisääntynyt. Ei ainakaan tule tylsää! :D

      Poista
  7. Voi miten suloisia kissoja <3 Fidokin selkeästi kasvanut isommaksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä poi...

Se on jo kaksi!!

Toisin kuin edellisvuonna, tänä vuonna muistettiin juhlistaa Nalan syntymäpäiviä jopa kakun kera - koska ihan totta, se täytti jo kaksi vuotta! Eipä sitä ajan kulua millään meinaa tajuta kun ei itsekään tunnu pysyvän sen kanssa millään perässä... Itse lahjat saapuivat Zooplussalta elokuussa, sillä jyrsijöiden ruokavarasto alkoi näyttää huolestuttavan tyhjältä. Ruokatilauksen yhteydessä innostuin valikoimaan ostoskoriin vähän muutakin - siitä kuvatodiste yllä. Hiirilelut eivät aiheuttaneet suurta innostusta oikein mihinkään suuntaan, mutta Smillan namit olivat hyviä ja neiti vahtikin tarkkana, miten herkkuja päätyi myös sille tarkoitetun kakun koristeeksi.  Ruoka- alustan ostin ihan vain kokeiluun nähdäkseni, miten moinen pitäisi vesi- ja ruokaroiskeet loitolla laminaattilattiasta. Nalalla kun on ollut tapana roiskia vettä ympäriinsä miten sattuu, eikä lattia ole säästynyt märkäruoankaan kohtaamiselta, joten kyllästyneenä siihen otin alustan testiin. Vaikka materiaal...

Hyvää ja rauhallista joulua!

  Meillä asetutaan jälleen ansaitulle joululevolle. Tänä vuonna jouluhullutus sai allekirjoittaneesta vallan ja niinpä kissaparat joutuivat osaksi tonttuasusteinnostusta. Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan, joten enää moisista kammotuksista ei tarvitse kärsiä.  Oikein ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua meiltä kaikilta teille jokaiselle 🎅🎄🎁