Siirry pääsisältöön

Yksi maailman monista ihmeistä

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, varsinkin pienille kissoille (ja varmaan sitten niille kissanomistajillekin). Esimerkiksi pöydälle unohtunut pullonkorkki oli maailmoja mullistava kokemus Nalalle ja sen suhtautuminen tuohon omituiseen pyöreään asiaan oli puolestaan sitten allekirjoittaneelle. 






Korkki unohtui pöydälle myös kuvien ottamisen jälkeen. Aamuyöstä korkkijahti alkoi sitten kunnolla kun ei ollut ihmistä kameran takana kyykkimässä riesana. Nala sattui toteamaan että kun sai pudotettua tuon kummallisen esineen alas liukui se laminaatilla mallikkaasti karkuun kun vähän tassulla avitti. Nalan myös suureksi harmiksi henkilökunta veti pidemmän korren tässä ja sai metsästettyä korkin parempaan talteen herättyään kolinaan ja töminään. Sen kummemmin saalista ei näkynyt enää samana yönä eikä myöskään sitä seuraavina. 

Kommentit

  1. Harmi kun et ehtinyt piilottaa sitä vaikka sohvan alle omaan jemmaan! - Max

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ilmeisesti, vaikka mä kyllä vähän ihmettelen noiden vetovoimaa:D

      Poista
  3. Hyvä lelu! Vielä joskus tulee varmasti samanlainen vastaan, viet sen sitten piiloon. Toimii täällä! - Seppo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä Seppo, täytyy vaan olla vikkelämpi liikkeissään ens kerralla! - Nala

      Poista
  4. Korkkilelu paras lelu! Meillä se on joko sohvan alla tai poimittuna pois, en muista kun ei ole pitkään aikaan näkynyt. :'D Voisi melkeinpä jättää korkin kisuille uusimmasta pullosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkit, paperitollot, mihin mielikuvitus riittääkään ja mitkä ei oo tarkotettu varsinaisesti kissanleluiksi niin ne aina kelpaa 😅 eipä tarvi varmaan enää leluja eläinkaupasta raahata!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk