Siirry pääsisältöön

Koppatorkkuja

Kissa kyllä tietää missä on paras paikka, sanotaan. Se paras paikka ei välttämättä ole mikään loogisin mutta sanontaa on uskottava - kissa kyllä tietää. 

Meiltä on jäänyt edelliseltä reissukerralta kantokoppa eteiseen lojumaan. Yleensä sitä pidetään häkkivarastossa tallessa - niin harvoin sitä tulee käytettyä mutta nyt se on ollut eteisessä oikeastaan vain tiellä odottamassa seuraavaa reissua, sillä allekirjoittanut epäilee ettei saa aikaiseksi vietyä koppaa takaisin varastoon ennen seuraavaa käyttökertaa. Ja toisaalta tässä vaiheessa moista olisi turha ylipäätänsä tehdäkään sillä Nala on jo kopan ottanut itselleen hyötykäyttöön. 



Parhaat unet nimittäin saa nykyään otettua kantokopassa, siellä kun saa rauhassa nukkua piilossa talon ihmisotuksilta silloin kun yhtään ei huvittaisi sosialisoida. 



Kommentit

  1. Vapaaehtoisesti kopassa ja vielä nukutkin siellä :O Sulla mahtaa olla hyvä koppa, jos siinä voi tehdä niinkin; mulla on tyhmä ja kova koppa, joka on hirveä vankila (musta ainakin) - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koppa on vankila munkin mielestä jos ollaan menossa johonkin. Kun se on paikoillaan kotona siellä on ihan kiva nukkua!
      - Nala

      Poista
  2. Kopassa on lokoisat oltavat, hyvä että Nalakin hoksasi sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva että toinen pystyy rentoutumaan kopassa makoisiin uniin asti! Koppa siis voi olla kivakin!

      Poista
  3. Teillä onkin tuollainen kotoisa kankainen koppa, oikein turvallisen oloinen. :) Hyvä ettei kuljetusreissuista ole jäänyt traumoja. :)

    Nala siis matkustaa sen verran nätisti, että ei tarvitse pelätä kangaskopasta ulos murtautumista? Meillä on kaksi normikoppaa ja Kassiselle ne ovat pahasta, kun on joskus kauhussaan raapinut ja repinyt kyntensä verille matkalla. Kankainen olisi ehkä parempi mutta hajoaisikohan se jos kissa oikeasti yrittää pakoon, mitä luulet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me ollaan suosittu tuota kankaista siitä asti kun Nala meille tuli ja kangaskoppa ostetaan tilalle kun tuohon vanhaan aika on jättänyt jälkensä.

      Voi Kassista! Kyllä veikkaisin että voisi hyvinkin olla mahdollista että tuollaisen kissa saisi hajotettua, varsinkin jos aivan paniikissa ja voimalla riehuisi. Riippuu varmaan tietenkin kassin materiaalista että miten kestäisi sitten tosissaan riuhtovaa kissaa. 🤔

      Poista
  4. Me syödään meidän kopassa ja sen vuoksi tykätään myös olla siellä automatkoilla. Nukkumapaikaksi ei olla kyllä vielä hyväksytty, mutta kiva, kun Nala viihtyy niin hyvin, että voi ihan nukkuakin siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se kelpaa ihan ruokapaikaksikin, jännä! Kyllä tuo viihtyy, silloin kun koppa on turvallisesti kotona paikoillaan. Muuten vähän reissaaminen jännittää, nykyisin menee ehkä kuitenkin nätimmin kuin ennen kun neiti niin aktiivisesti on siellä unia nähnyt 😄 tai sitten ihminen vain kuvittelee niin.

      Poista
  5. Meidänkin kissa nukkuu mielellään pehmeässä kantokopassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihan mukava koisaamispaikka, huvittaisi itseänikin kokeilla jollei nukkumistila olisi niin rajallinen! :D

      Poista
  6. Se on sitten sillä selvä, koppa on ja pysyy paikoillaan. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jos Nalalta kysytään. Ei liiku mihinkään, piste. :D

      Poista
  7. Meillä kopat ovat piilopaikkoja sekä tietty nukkumapaikkoja ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilopaikkanakin varmasti toimii loistavasti! Ainakin saa hyvin väijyttyä sieltä pahaa- aavistamatonta uhriakin jos sattuu huvittamaan 😄

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä poi...

Hyvää ja rauhallista joulua!

  Meillä asetutaan jälleen ansaitulle joululevolle. Tänä vuonna jouluhullutus sai allekirjoittaneesta vallan ja niinpä kissaparat joutuivat osaksi tonttuasusteinnostusta. Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan, joten enää moisista kammotuksista ei tarvitse kärsiä.  Oikein ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua meiltä kaikilta teille jokaiselle 🎅🎄🎁

Hauskaa uutta vuotta vuodelle 2021!

  Lämmöllä otamme tulevan vuoden vastaan. Oli tässäkin vuodessa omat puolensa, vaikka muuten raskas onkin ollut. Olihan meillä muutto uuteen asuntoon ja sitten heinäkuussa kotiutui Fido. Siinä kai ne kohokohdat olivat, vaikka on tähän vuoteen mahtunut onneksi muutakin mukavaa.  Tämä on Fidon ensimmäinen vaihtuva vuosi, joten juhlistamme kotona ja katsomme millaisen reaktion raketit saavat aikaan. Veikkaus on, että eivät juuri minkäänlaista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Fidon mielestä kun kovaääninen imuri on viheliäisimmistä pahoista asioista pahin.  Nala ei ainakaan pelkää, se katselee ikkunasta ja ottaa aina tyynen zenmäisesti vaihtuvan vuoden vastaan. Voitteko uskoa että se on asunut täällä meillä pian 5 vuotta? Aika menee kyllä vauhdilla eteenpäin. Hauska uutta vuotta vuodelle 2021! Palataan taas ensi vuonna blogin merkeissä asiaan! 💛