Siirry pääsisältöön

Kevät tulee

Tänään ollaan iloittu auringosta ja vapaapäivistä, suklaasta ja päiväunista ja uudestaan suklaasta. Pääsiäisen kunniaksi tietenkin, ja se jos jokin on kevään merkki se. 


Katse kohti kesää, huomioikaa nurin läimäisty tipu.


Myös gerbiilitkin ovat kevättunnelmissa. Mokomat menivät ja ehtivät jo helmikuussa täyttää sen vuoden verran ja täällä vain ihmetellään ajan kulua. Tyttöjen käsittelyssäkin on tapahtunut paljon muutoksia sitten viime kerran kun niistä on blogin puolella kirjoitettu - käsitteleminen siis onnistuu paljon paremmin kuin ennen. Vielä ehkä Kikoa ei uskalla varsinkaan pienimmille lapsille käsiteltäväksi antaa, niin mielellään se vieläkin käyttelisi hampaitaan käsiteltäessä. Vila puolestaan on tullut paljon rohkeammaksi ja uteliaammaksi kuin mitä se on ollut, mikä on todella iloinen juttu.

Muuten viikonloppu jatkuukin samanlaisena kuin tähänkin asti, keväästä nauttien.

Oikein ihanaa ja iloista pääsiäistä

Kommentit

  1. Ihanaa pääsiäistä koko teidän jengille! Ovatpa Kiko ja Vila söpöjä! <3 En ole koskaan pitänyt gerbiiliä kämmenellä, mutta ystävän hamsterin pikkuiset käpälät tuntuivat hellyttäviltä. Hampaat eivät ehkä olisi ihan yhtä jee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkujyrsijät on kyllä hellyttäviä käsitellä tassuineen kaikkineen (ilman niitä hampaita) 😄

      Poista
  2. Täällä iloittu myös auringosta, suklaasta ja vapaasta! Ja ulkona osittain sulista tienpätkistä, jotka kuljetaan kantapäät edellä äänekkäästi rouskuen, ihan vain kevään avustamiseksi. :D

    Ihanat gerbut. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistutaan kevään avustukseen! Tosin nyt kyllä itse sää ei suostu avustamaan siinä sen enempää, kun taivaalta tulee sakeana lunta. Uusi yritys taas jonkun ajan päästä?

      Poista
  3. Hyvää pääsiäistä! :) Gerbiilit ovat todella söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! 🐣 gerbut kiittäisivät jos osaisivat joten omistaja kiittää:)

      Poista
  4. Hyvää pääsiäistä! :) Täällä myös iloitaan auringosta ja suklaasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko ja suklaa, niin elämä on täydellistä. Hyvää pääsiäistä! 🐣

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk