Siirry pääsisältöön

Salainen joulukissa 2017

Tänä vuonna osallistuttiin ensimmäistä kertaa Joulukissa- tempaukseen ja mukavaa olikin miettiä omaan pakettiin lahjoja lähetettäväksi. Kiitokset myös Tassulinnan emännälle kivan jouluisan aktiviteetin järjestämisestä! 

Mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se sanonta menee, sillä tasan viikko sitten hain meidän paketin postista, mutta en millään ole kerinnyt tietokoneen ääreen ennen kuin vasta  nyt. 


Monta pakettia naruineen herättivät Nalan päiväunilta, narujen repiminen taisi olla kivointa koko jutussa :D



Saadut lahjat ja uteliaan kissan takapuoli.

Monta pientä nimikoitua pakettia laatikosta löytyikin unohtamatta suloista joulukorttia. Omistajalle tuli ihania kissamaisen jouluisia servettejä, suklaata sekä kuvassa suklaarasian päällä oleva kissa"patsas", jota ensin omistaja veikkasi ensin paperipainoksi, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen oletettiin sen olevan teline sormuksille tai muille ripustettaville pienille koruille. Aivan ihana joka tapauksessa ja pääsikin heti meille osaksi sisustusta! 


Lempparileluksi pääsi joulupukki :D 

Leluista ylivoimaisin Nalan mielestä oli joulupukki, jota saattoi tämän lakin tupsusta kurmuuttaa pitkin asuntoa (ilo oli isoimmillaan varsinkin kun omistaja laittoi tämän sisälle kissanminttua) ja siinä hommassa matotkin menivät ryttyyn. Myös pallo oli kiva, samaten kuin pienempi rapiseva lelu, joka hukkui hetkeksi mutta löytyi vähän myöhemmin henkilökunnan patjan alta sängystä. Nalalle herkut olivat aluksi kummastus, mutta niitä on nyt naposteltu oikein hyvällä ruokahalulla silloin kun niitä vain on tarjolla. 

Gerbiilitkin saivat joululahjan, sillä niiden omasta paketista paljastui kuivattuja jauhomatoja jotka ovatkin meillä neitien herkkua. 


Asiaan kuului myös paketin tarkka tutkiminen. 

Pakettien avaaminen oli Nalasta niin jännää ettei se ihan ollut varma miten päin olla kun sai niin paljon uusia juttuja tutkittavaksi. Tästä seurasi lopulta myös pakettilaatikon viereen väsähtäminen. 

 Lahjanarujen kanssa meillä vähän tuli erimielisyyksiä, Nala kun olisi niitä halunnut nakerrella mutta ihmiset olivat tyhmiä kun eivät niin antaneet tehdä.  


Me kiitetään hurjasti Miukumaan porukkaa ihanasta joululahjasta ja yllätyksestä! Käy myös lukemassa Ivanin ja Anyan blogista mitä me lähetettiin sinne joululahjaksi :)   



Kommentit

  1. Ihanan monipuolisen paketin olet Nala saanut! Waude! Ootko maistanut niitä gerbiilien kuivattuja jauhomatoja? Mä joskus maistelin (kun meillä oli aiemmin gerbiili) ja ne jauhomadot oli tosi hyviä! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kaikkea ihanaa! Nala ei syönyt jauhomatoja, ne saivat jäädä vain tutkimusasteelle tällä kertaa:D jännä että teillä nuo maistuivat Maxillekin ihan herkkuna:D !

      Poista
  2. Oih, viimeisessä kuvassa vois melkein olla meidän Sofi ❤️
    Hienoa, että lahjat olivat mieluisia kaikille. Jauhomadot olivat eläinkaupan myyjän suositus ja onneksi kelpasivat nekin. Uskallettiin laittaa noita kissannameja, koska ne ovat aika pehmeänrapeita ja kelpaavat Sofillekin, joka on nirso namien suhteen.
    Ja kyllä, sormusteline tuo ”patsas” on, se selvisi minullekin vasta sen jälkeen kun olin kotona tutkinut sitä tarkemmin 😀
    Hauskaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormusteline, sehän se sana oli mitä etsin vaikka kuinka kauan! :D ja jauhomadot olivat jyrsijöille nappi valinta, niin hyviä että ne syödään aina ensimmäiseksi:) myös Nala tosiaan nauttii tällä hetkellä omia herkkujaan ja jaksaa kurmuuttaa saatuja leluja, joten paketti oli täydellinen, kiitos! ❤

      Poista
  3. Näitä joulukissapostauksia on kiva lukea - nostattavat mukavasti joulutunnelmaa, ja samalla saa hyviä idiksiä, mitä kaikkea kivaa kissamaista onkaan olemassa. Ihana tuo sormusteline - zoomailin sitä oikein tarkemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se onkin syy miksi halusin osallistua tänä vuonna mukaan ja kiva että osallistuttiinkin! Tuo sormusteline on kyllä oikein nätti, pääsi käyttöön heti:)

      Poista
  4. Joulupukki ei nyt uskalla tulla teille, kun näköisversio on kissan raatelema. :D

    Gerbiileillekin lahja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lahjat tulevat perille vaikkei pukki uskaltaisikaan sisälle asti:-D

      Gerbiilit olivat oikein iloisia omasta ylläristään!

      Poista
  5. Ihanan paketin olet saanut! Tuo kissa-koruteline varsinkin :) Kiva, että myös gerbiilit saivat lahjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli, kaikelle tuli käyttöä ja kaikesta tykättiin! :)

      Gerbiileiden lahja oli kiva lisä ja tykkäsivät omista herkuistaan hurjasti (otettiin pieni varaslähtö jouluun ja annettiin nameja niille jo).

      Poista
  6. Wau, saitte Miukumaan tytöiltä toooosi kivat lahjat ja toi joulupukki, wau, se näyttääkin ihan parhaimmalle.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tosi kivat paketit! Ja joulupukki on Nalan mielestä ehdottomasti paras, varsinkin kun sisällä on kissanminttua 😍

      Poista
  7. Hurjasti kaikkea kivaa! :) Mie aattelin ensin jauhisten olevan ihmiselle nyt kun on tuo ötökkäruokavillitys päässyt paremmin käyntiin, mutta sitten ajattelin josko ne olisikin erikoisherkkua kisulle. Ei kumpikaan oikein. :'DDD Meillä Haiku on ihan hulluna jauhomatoihin, aina kytiksellä liskojen ruoka-aikaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveesti, oli kiva yllätys!

      En tiedä sitten tuoksuuko nuo madot jotenkin kissojen nenään jännältä vai miten kun Nalakin on kärppänä katsomassa kun annetaan jauhiksia gerbiileille (vaikka ovatkin kuivattuja - teillä varmaan liskot syö tuoreempia tapauksia?:D)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk