Siirry pääsisältöön

Tiistaikin voi olla herkkupäivä

Pitkään olen tiennyt miltä tuntuu asua kodissa ilman Muumitavaroita, mutta nyt siihen tuli loppu. Nalan raksut saivat nimittäin uuden säilytysastian pussissa olemisen sijaan ja materialismi- innokkaan ihmisen synkkä puoli pääsi valloilleen uutta tavaraa ostaessa. 




Tuo säilytyspurkki on ollut superhyvä- sekä hyödyllinen ainakin meillä käytössä, ja suosittelenkin käymään kurkkaamassa Citymarketin eläintarvikeosastoa huvikseen, mikäli kauppa lähistöltä löytyy ja tuollainen kapistus kiinnostaa. 

Aina ei myöskään tarvitse olla viikonloppu herkutellakseen, eikä oikeastaan kyllä erikoista syytäkään. Kaupasta tarttuikin siis ihmisten herkkujen lisäksi jotain hyvää Nalallekin. Ostin siis testiin Encoren tonnikalafilettä ensimmäistä kertaa nyt kun sitä kaupan hyllyllä oli saatavilla. 




Tonnikalan aromit taisivat mennä neidillä niin paljon päähän, että Nala nuoli jo innoissaan lattialle vahingossa pudonnutta käärepaperiakin, mutta itse herkku ei meinannut kokonaisena sitten maistuakaan. Testiateria oli syömiskelpoista Nalan mielestä vasta sitten kun se paloiteltiin pienemmiksi palasiksi, ja silloinkin saaliin syöminen onnistui pienissä pätkissä, kupista suussa kuljettaen maton päälle syötäväksi. Itse en varsinaisesti riemusta kiljunut kun matto sai itseensä uudenlaista aromia a la tonnikala, mutta Nalalla ainakin oli superhauskaa. 

Muuten meille kuuluu oikein hyvää. Ihminen koittaa jotain oikein kunnianhimoista ja selailee kuivia parasitologian ja eläinten anatomian kirjoja vapaa- ajallaan pienesti haaveillen eläinlääkiksestä (mutta tämä on vielä puoliksi salaisuus niin että hys)! Ja lauantaina onkin sitten lähtö lemmikkimessuille. Viime vuotinen oli niin kiva tapahtuma, että pakko oli ostaa liput tänäkin vuonna, täällä tuskin maltetaan odottaa siis viikonloppua! 




Kommentit

  1. Hauska purkki, kauniimpi kuin paljas kissanraksupussi. :) Meillä on raksuja myös pienessä purkissa pöydällä, että on helppo ja nopea napata niitä, ja pussit ovat kaapissa piilossa.

    Lemmikkimessuilla on varmaan kaikkea hienoa! Kuvia kaivataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä esteettisesti nätimpi omaankin silmään!:) meillä tosin raksupussi on ollut lipaston laatikossa muiden eläintavaroiden joukossa, mutta koska laatikko pursuaa kaikkea niin päädyttiin tällaiseen tilaratkaisuun. Purkkisysteemi siis toimii teilläkin, ihan kätevää!

      Koitetaan muistaa räpsiä kuvia joita saisi tännekin asti liitettyä!

      Poista
  2. Hieno purkki! :) Meillä on kanssa purkki herkuille, hienompi pöydällä kuin epämääräinen pussi. Eivätkä ahneet pääse omin luvin repimään herkkuja :)

    Toivotaan myös kuvia messuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii hyvin tuollaiset kieltämättä sisustukseen ja helpompi annostella ruoka- annos purkista! 😄

      Poista
  3. Hieno purkki! :) Purkkien huono puoli tosin on, että kaadettaessa siihen raksut alkavat härskiintyä nopeammin altistuttuaan hapelle. Mutta on ainakin näyttävä! :D

    Encoren tonnikala sai meiltä 10 pistettä, mutta hinta on vähän turhan tuhti testiostoa pidemmälle. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti hapettumisen kanssa! Meillä raksuna toimii tällä hetkellä Canagan ja pussi ei ole uudelleensuljettava niin aika lailla sama ongelma kuin kupissa olemiseen, veikkaisin. Onneksi yhden kissan talouteen ei tarvitse hirveää raksumäärää, joten ehtivät loppua ennen kun menevät huonoiksi. (Näin uskallan veikata:D)

      Sama homma, turhan kallis ostettavaksi perus kauppaostosten yhteydessä, mutta sopivan hintainen kyllä silloin tällöin ostettavaksi:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Normipäivä

  Aurinko paistaa ja parvekkeen ovea pystyy pitämään jäätymättä auki niin, että kissat halutessaan voivat mennä haistelemaan lasitetulle parvekkeelle huumaavia tuoksuja ja kuuntelemaan lintujen laulua. Aika mukavaa, eikö vain?  Asioitakin olisi mistä tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää, mutta ei ole muka aikaa. Olotila on kiireineen melkolailla sama kuin Fido tässä seuraavassa kuvassa demonstroi: