Siirry pääsisältöön

Pienilläkin on väliä

Moni on kysynyt miksi olen halunnut pitää hamstereita lemmikkeinä, kun ne ovat niin lyhytikäisiä. Itse mietin samaa joutuessani luopumaan ihan ensimmäisestä lemmikistäni, syyrialaishamsteri Fantasta viime vuonna. Eläimestä luopuminen lopullisesti on päätöksenä  jotain sanoinkuvailemattoman vaikeaa, oli kyse sitten ihan pienestä jyrsijästä tai isommasta koirasta. Omistajalleen omat lemmikit ovat (toivottavasti) arvokkaita aina. On totta, että hamsterit eivät ole seurankipeitä eivätkä ne juuri edes kaipaa ihmiskontaktia, mutta tunnearvo silti omasta lemmikistä on suuri. 

Dastin saapuessa meille uuteen kotiin tiedostin, ettei se tulisi olemaan meillä kovinkaan kauaa lyhytikäisyydestään johtuen. Odotin silti, että se pysyisi luonamme kuitenkin vuoden tai kaksi, mutta se jaksoi viipyä meillä vain kuukausia, melkein sen vuoden, ennenkuin jostain syystä sen kunto romahti ja siitä tuli apaattinen sekä selkeästi hyvin hyvin kipeä. Yhteisymmärryksessä eläinlääkärin kanssa päätin, että turhaa olisi lähteä kiusaamaan pientä eläintä lisätutkimuksilla, joten 8.11. sammuivat pienen silmät viimeistä kertaa.

Keskiviikko oli myös tärkeä muistutus siitä miten rakkaita lemmikkeinä ovat nuo pienetkin. Kovasti kaipaamaan pikkuista jäi meistä jokainen, ja toivomme että pienellä on nyt hyvä olla.





Kommentit

  1. Voimia suruun! On ihan OK ikävöidä myös jyrsijöitä; minullakin on ollut hamsteri ja gerbiileitä ja itkenyt olen niidenkin lähdettyä - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se lähdönhetki pistää mielen alas, vaikka kyse olisikin noista pienistä. :/

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos 💜 ! Elämä jatkuu vaikka haikeaa onkin.

      Poista
  3. Perheenjäsen on aina perheenjäsen koostaan riippumatta.
    Virtuaalivoimahali ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näinhän se on! Helpottaa ainakin ajatella että ollaan huolehdittu pienestä hyvin loppuun asti:) iso kiitos 💜

      Poista
  4. Voi pikkuista <3 Mun mielestä kaikki eläimet ovat tärkeitä ja niitä saa surea, olivat ne sitten isoja tai pieniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niitä harmillisimpia juttuja mitä eläimen omistamisessa tulee eteen. Kyllä se on minunkin mielestäni juuri noin! Itse olen itkenyt paljon pienempänä myös akvaariokalojen perään, niin tärkeitä ne vuosia sitten olivat :)

      Poista
  5. Ihanat persoonat tulevat erinäköisissä ja kokoisissa pakeitessa ♥

    Osaanottoni suruusi, ei rakkaus ja välittäminen ole koosta riippuvaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! Niinhän se on:)

      Rakkautta kuten suruakin voi olla monenlaista ja meillä se on muuttunut haikeudeksi. 💜

      Poista
  6. Osanotot. ♥ Kyllähän niihin pakostakin kiintyy, vaikka kuinka henkisesti valmistautuisi lyhyeen elinikään. Eikä sitä surematta tarvitse ollakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💜 Niinhän niihin vain kiintyy kun elämässä ovat, vaikkeivat siitä käsittelystä tai muusta erikoisemmin välitäkään. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Paistattelua parvekkeella

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk