Siirry pääsisältöön

Se on jo kaksi!!


Toisin kuin edellisvuonna, tänä vuonna muistettiin juhlistaa Nalan syntymäpäiviä jopa kakun kera - koska ihan totta, se täytti jo kaksi vuotta! Eipä sitä ajan kulua millään meinaa tajuta kun ei itsekään tunnu pysyvän sen kanssa millään perässä...





Itse lahjat saapuivat Zooplussalta elokuussa, sillä jyrsijöiden ruokavarasto alkoi näyttää huolestuttavan tyhjältä. Ruokatilauksen yhteydessä innostuin valikoimaan ostoskoriin vähän muutakin - siitä kuvatodiste yllä. Hiirilelut eivät aiheuttaneet suurta innostusta oikein mihinkään suuntaan, mutta Smillan namit olivat hyviä ja neiti vahtikin tarkkana, miten herkkuja päätyi myös sille tarkoitetun kakun koristeeksi. 

Ruoka- alustan ostin ihan vain kokeiluun nähdäkseni, miten moinen pitäisi vesi- ja ruokaroiskeet loitolla laminaattilattiasta. Nalalla kun on ollut tapana roiskia vettä ympäriinsä miten sattuu, eikä lattia ole säästynyt märkäruoankaan kohtaamiselta, joten kyllästyneenä siihen otin alustan testiin. Vaikka materiaali ja alustan tyyli olivat erilaisia mitä kuvittelin niiden olevan, on se ajanut asiaansa ja suojellut toistaiseksi osaltaan laminaattia roiskeilta. 


Tiedättehän sen tunteen kun ajatus ja toteutus eivät tekemisvaiheessakaan täysin kohtaa? Tässä taloudessa se koettiin tänä aamuna nimittäin harvinaisen hyvin. Kakku ei valitettavasti onnistunut niin hyvin kuin kaksijalkaiset olisivat toivoneet, ja Nalakin katsoi sitä pitkään aivan kuin se olisi ollut jonkun pahan riivaama. Nirsoilun jälkeen synttärisankari malttoi kuitenkin ruveta mussuttamaan herkkuaan, nälkäkin kun kerran alkoi jo näin aamusta olla kova. Tietyistä syistä johtuen siis kakku ei päässyt esittelyyn, mutta ehkä ensi vuonna sitten! :D




Synttärisankari ainakin nauttii todennäköisesti päivästä vaakatasossa makoillen - kuuluvathan kauneusunet asiaan kun ikääkin on tullut lisää! Syntymäpäiviä juhlistavat ihmiset puolestaan muistavat 2- vuotiasta silityksin ja lässyttäen pussaillen, vaikkei tämän uhriksi joutuva kohde viimeistä kohtaa varmaan hirveämmin arvostakaan...


Oikein hyvää syntymäpäivää rakas Nala 2- vuotta! ❤

Kommentit

  1. Onnea Nala!!
    Me ollaan melkein saman ikäisiä, me täytettiin kaksi 1.9.
    Aatteles sä sait oman kakun, me jaettiin kakku kolmeen naiseen.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että teillä oli vähän aikaa myös synttärit! :D omistaja on vähän höhlä ja Nala semmoinen hemmoteltu prinsessa, niin ikioma kakku oli tässä tilanteessa lähes pakollinen!

      Poista
  2. Oikein paljon onnea ihanalle Nalalle! <3 :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Nala! <3 Hyviä lahjoja ja varmasti herkullinen kakku. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Makuhan tietenkin korvaa toisinaan ulkonäön ja herkullinen tuo varmasti olikin kun katosi neidin naamariin päivän kuluessa alkuepäilyjen jälkeen :D

      Poista
  4. Onnea suloiselle Nalalle <33

    VastaaPoista
  5. Myöhästyneet onnittelut ihanalle Nalalle ♥

    VastaaPoista
  6. Kas, tuollainen alusta on myös Zooplussalta?
    Tuo on nätti! Tuollaista voisi itsekin täällä kotona katsella :)

    Mekin viimeksi tilattiin noita Smillan herkkuja kissoille kokeeksi ja kyllä ne kummasti upposivat kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy, taisi olla uutuustuotteiden joukossa kun tilasin:) Hintakaan ei tuolla ollut ollenkaan paha, mikäli muistelisin oikein niin ostoskoriinhan se päätyi:D

      Smillan namit on ilmeisesti siis muidenkin kisujen mielestä huumaavan hyviä! :D

      Poista
  7. Myöhästyneet onnittelut kaunokaiselle! ♥ Herkkujen kanssa ajatus on tärkein, vaikka kyllähän se vähän harmittaa, jos jokin varta vasten hankittu tai tehty spesiaali ei maistukaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 haha, tällä lohduttaudun kun muistelen vielä pieleen mennyttä kakkuyritystä:-D onneksi sekin maistui synttärisankarille edes vähäsen, ainakin pahimman järkytyksen mentyä ohitse!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Hauskaa uutta vuotta vuodelle 2021!

  Lämmöllä otamme tulevan vuoden vastaan. Oli tässäkin vuodessa omat puolensa, vaikka muuten raskas onkin ollut. Olihan meillä muutto uuteen asuntoon ja sitten heinäkuussa kotiutui Fido. Siinä kai ne kohokohdat olivat, vaikka on tähän vuoteen mahtunut onneksi muutakin mukavaa.  Tämä on Fidon ensimmäinen vaihtuva vuosi, joten juhlistamme kotona ja katsomme millaisen reaktion raketit saavat aikaan. Veikkaus on, että eivät juuri minkäänlaista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Fidon mielestä kun kovaääninen imuri on viheliäisimmistä pahoista asioista pahin.  Nala ei ainakaan pelkää, se katselee ikkunasta ja ottaa aina tyynen zenmäisesti vaihtuvan vuoden vastaan. Voitteko uskoa että se on asunut täällä meillä pian 5 vuotta? Aika menee kyllä vauhdilla eteenpäin. Hauska uutta vuotta vuodelle 2021! Palataan taas ensi vuonna blogin merkeissä asiaan! 💛