Siirry pääsisältöön

Kissanpentupainotteinen viikonloppu

Tätä kirjoittaessani olen tosin vapauttanut jo omien eläinteni hoitajan velvollisuuksistaan ja palannut kotiin, mutta ajattelin kuitenkin jakaa kanssanne hieman omasta viikonlopustani Tampereella, jossa kävin moikkaamassa ystävääni ja tämän ragdoll- pentua. Varautukaa siis jo nyt ainakin söpöihin pentukuviin, jos ei muuhun sitten! 

Ystäväni kissa on toistaiseksi vielä pieni ragdoll- poika, nopealla matematiikalla laskettuna pian jo 5kk vanha. Kutsumanimekseen sai siis Tohveli, vaikka osuvampi nimi luultavasti olisikin Rontti tai Kelmi. Viikonlopun aikana sainkin kokea paljon kissanpentuarkea, niin hyvässä kuin pahassakin. Muistutus taas siitä, että pentuaikaa ei tosiaan ole ikävä, vaikka söpöjähän pennut ovatkin:D Energiaa tuolla karvapallolla on kuin pienessä kylässä, ja melkoinen hermojenkoettelija onkin! Söpö silti, edelleen. 

Ihailin kuitenkin sitä miten sosiaalinen ja reipas poika oli joka tilanteessa, mikään ei tuntunut olevan jännää tälle avoimelle ja iloiselle pennulle. *Tähän väliin pitkä katse omaan, kiipeilypuussaan nukkuvaan kissaani ja syvä huokaus*. 

Mutta niin, tässä niitä kuvia! Niitä tosiaan on muutama (kameran muistissa paljon enemmän) ja osa ihan kivojakin, vaikka itse sanonkin. Oli todella kiva päästä kuvailemaan vaaleaa kissaa tummalle taustalle, ja kuvia räpsiessäni innostuin hieman. Katselkaa rauhassa ja antakaa kissakuumeen kasvaa, niin minäkin tein!

















Jos teitä kiinnostaa seurailla enemmän tuon ragdoll- pojun elämää, käykää kurkkaamassa sen oma Instagram.

Kommentit

  1. Kaunis kisu, ja varmaan ollut pehmoinen! Aina mukavaa, jos kissanpentu antaa koskea eikä välttele tai piileskele. Pennuilla on erilaiset eväät elämään, osa on tuollaisia rohkeita ja avoimia ja osa sitten ei... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana pumpulituppo ❤ kyllä oli kiva kun oli noin reipas yksilö! Kai se on niin niistä jo emolta asti opituista tavoista kiinni, että kannattaako suhtautua varovaisesti asioihin vai ollako uusien asioiden kanssa rennommin:)

      Poista
  2. Ooh, vauvat on vaan niin ♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja hän on niin hurmaava tapaus ❤😄

      Poista
  3. Tohveli-räggäri, miten osuva nimi pienelle! ♥ Kerrassaan hurrrrmaavan oloinen poitsu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä melkoinen sydämenmurskaaja! Kyllä siitä komea räggäri tulee kunhan kasvaa isoksi :D !

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä poi...

Se on jo kaksi!!

Toisin kuin edellisvuonna, tänä vuonna muistettiin juhlistaa Nalan syntymäpäiviä jopa kakun kera - koska ihan totta, se täytti jo kaksi vuotta! Eipä sitä ajan kulua millään meinaa tajuta kun ei itsekään tunnu pysyvän sen kanssa millään perässä... Itse lahjat saapuivat Zooplussalta elokuussa, sillä jyrsijöiden ruokavarasto alkoi näyttää huolestuttavan tyhjältä. Ruokatilauksen yhteydessä innostuin valikoimaan ostoskoriin vähän muutakin - siitä kuvatodiste yllä. Hiirilelut eivät aiheuttaneet suurta innostusta oikein mihinkään suuntaan, mutta Smillan namit olivat hyviä ja neiti vahtikin tarkkana, miten herkkuja päätyi myös sille tarkoitetun kakun koristeeksi.  Ruoka- alustan ostin ihan vain kokeiluun nähdäkseni, miten moinen pitäisi vesi- ja ruokaroiskeet loitolla laminaattilattiasta. Nalalla kun on ollut tapana roiskia vettä ympäriinsä miten sattuu, eikä lattia ole säästynyt märkäruoankaan kohtaamiselta, joten kyllästyneenä siihen otin alustan testiin. Vaikka materiaal...

Hyvää ja rauhallista joulua!

  Meillä asetutaan jälleen ansaitulle joululevolle. Tänä vuonna jouluhullutus sai allekirjoittaneesta vallan ja niinpä kissaparat joutuivat osaksi tonttuasusteinnostusta. Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan, joten enää moisista kammotuksista ei tarvitse kärsiä.  Oikein ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua meiltä kaikilta teille jokaiselle 🎅🎄🎁