Kilpikonnakuvioita

Tätä kirjoittaessani olen tosin vapauttanut jo omien eläinteni hoitajan velvollisuuksistaan ja palannut kotiin, mutta ajattelin kuitenkin jakaa kanssanne hieman omasta viikonlopustani Tampereella, jossa kävin moikkaamassa ystävääni ja tämän ragdoll- pentua. Varautukaa siis jo nyt ainakin söpöihin pentukuviin, jos ei muuhun sitten!  Ystäväni kissa on toistaiseksi vielä pieni ragdoll- poika, nopealla matematiikalla laskettuna pian jo 5kk vanha. Kutsumanimekseen sai siis Tohveli, vaikka osuvampi nimi luultavasti olisikin Rontti tai Kelmi. Viikonlopun aikana sainkin kokea paljon kissanpentuarkea, niin hyvässä kuin pahassakin. Muistutus taas siitä, että pentuaikaa ei tosiaan ole ikävä, vaikka söpöjähän pennut ovatkin:D Energiaa tuolla karvapallolla on kuin pienessä kylässä, ja melkoinen hermojenkoettelija onkin! Söpö silti, edelleen.  Ihailin kuitenkin sitä miten sosiaalinen ja reipas poika oli joka tilanteessa, mikään ei tuntunut olevan jännää tälle avoimelle ja iloiselle pennulle.

Tämä aihe tosiaan tuli nyt vihdoinkin ajankohtaiseksi, ja tässä sitä ollaan kun kerran lupauduin reissusta kirjoittamaan. Tässä tietokonetta näpytellessäni nimittäin on kissaneidolla varsinaisen komea (ja eläinlääkärikäynnin takia yrmeä) Pepsodent- hymy ja erittäin puhtaat, hammaskivettömät hampaat.  Passi löytää aina tiensä mukaan, vaikkei sitä eläinlääkärillä välttämättä tarvitsisikaan.  Otettiin maanantaina siis suunta Vantaalle ja   Karvakamut -  eläinlääkäriasemalle, josta olen ehtinyt kuulla paljon hyvää ja itsekin tämän kokemuksen myötä voin suositella kyseistä paikkaa kaikille vantaalaisille lemmikinomistajille (ja miksei tietenkin myös muillekin)! Saimme nimittäin niin mukavaa, iloista ja ammattitaitoista asiakaspalvelua, että tällä kertaa jäi kissa vieraiden hoiviin ilman minkäänlaista huolta. Nalakin uskalsi olla eläinlääkärin kanssa tavallista rohkeampi itsensä kuin mitä se on yleensä ollut, ja kiva niin.  Kuten aikaisemmallakin rauhoittamiskerralla (steriloin

Kerran erään kesäillan hämyssä kulki utelias nelijalkainen joka epätoivoisesti tahtoi päästä iltajahtiin. Tuumasta siis toimeen ja ovenraosta vapauteen itsensä tunki varsinainen saalistaja. Uhrikin valikoitui nopeasti, sillä mikäpä muu olisikaan ollut täydellisempi jahdattava kuin muurahaiset, nuo yllättävän haastavat vastustajat? Tosin itse saalistus jäi vielä ihmettelyn tasolle ja kun Nala sai pistävän opetuksen puolustuskannalla olevilta öttiäisiltä, niin nopeasti jäi se kyttääminenkin sikseen.  Pihalla on kuulemma tallustellut myös viime iltoina tuntematon kissa, joten se oli jättänyt mitä ilmeisimmin omia tuoksujaan vähän joka puolelle. Myös niitä piti ankarasti haistella ja tuoksutella ihmeissään. Tunkeilijan haistaessaan muisti Nala myös murista itsekseen ja pörhensi itsensä oikein isoksi - sellaisella toiminnalla kun pelottaa tiehensä tällaiset kutsumattomat vieraat.  Siellä niitä ois ja kovasti houkuttais nenäkin tunkea niiden asioihin.  Mitä noille niinku

Tyynyn vierestä löytyi tänään lahja, vaikkei ole edes joulu. Nala nimittäin päätti muistuttaa, miten taitava saalistaja onkaan ja toi minulle heti aamusta tyynyn viereen kohtuullisen kuolatun ja nuhruisen leluhiirensä.  Leluhiiri on kaikista Nalan leluista pyhin ja tärkein. Sitä on ihan ookoo kurmuuttaa pitkin asuntoa niin, että kolina vain käy ja piilotella sitä mitä omituisimpiin paikkoihin. Loppujen lopuksi hiiri päätyy kuitenkin minulle aina poikkeuksetta tyynyn viereen nätisti aseteltuna. Sen metsästäjä puolestaan makoilee aina jalkopäässä tiukasti silmällä pitäen saalistaan, ettei hiiri vain pääse karkuun ennen kuin olen nähnyt mitä se on vaivalla saanut sänkyyn asti raahattua.  Aikaisemmin ilmiö toteutui kaikkien lelujen kanssa, joita kissa kantoi uskomattomalla kärsivällisyydellä yön aikana viereeni. Siinä sitä sitten sai herätä leluarmeijan keskeltä, ja jalkopäässä kehräsi itse tyytyväisyyden perikuva. Nykyään vain tämä yksi kyseinen hiiri saa toimia uhrilahjana.  T

Juuri kun pääsin valittelemaan auringonpuutteesta, niin Suomen kesä yllätti ja pukkasi tänne meillekin päin helteet. Se oli niin kiva juttu, että mentiin ihmettelemään sitä Nalan kanssa paraatipaikalle - minnekäs muuallekaan kuin parvekkeelle. Kuumuus vei lopulta voiton meistä molemmista niin, ettei voitu muuta kuin paistatella ihanan lämpimässä ilta- auringossa. Nala valloitti itselleen heti parhaimman paikan ihmisotuksien nenän edestä ja oli suorastaan niin röyhkeän tyytyväinen itseensä, että ihan pörisi. Tällä(kään) kertaa ei unohdettu pitää silmällä tarkasti lenkkeilijöitä sekä ohiajavia pyöräilijöitä, Nala päästeli muutamia varoitusmurahtelujakin kun tuntemattomia ihmisiä meni miten sattui alapuolelta ohitse. Piiloon ei kuitenkaan neiti viitsinyt lähteä, sen verran mukavan paikan se oli itselleen asetellut ettei sen mielikuvitus pelottavista ihmisistä lähtenyt liiaksi laukalle ja ihan hyvä niin. Oli kiva nähdä, miten tyttö uskalsi parvekkeella rentoutua ihan kunnolla lähes torkk

Ainakin itseäni rupesi heti soittamani puhelun jälkeen jännittämään, Nala toistaiseksi vielä on autuaan tietämätön sitä kohtaavasta hammaskivenpoistosta, jonne sain varattua ajan kahden viikon päähän.  Aikaisemminkin siis olen tänne kirjoittanut Nalan hammaskivestä, jota ilmestyy kaikille, niin ihmisille kuin eläimillekin ennemmin tai myöhemmin. Nalan kanssa kävimme eläinlääkärissä tuossa huhtikuun lopussa tsekkaamassa niitä hampaita, joista jo syksyllä olimme saaneet pientä huomautusta. Nyt eläinlääkäri totesi, että voisi tosiaan hyvä olla poistattaa sitä hammaskiveä parin kuukauden sisään ja näin päätimme tehdä.  Aamu- uniltaan herännyt, hammaslääkärikäynnistään tietämätön uhri. Ajattelin, että voisi olla mukava kirjoitella mahdollisuuksien rajoissa mahdollisimman kattava teksti tuosta eläinlääkärikäynnistä, mikäli muistan yhtään mitään koko päivästä saati ottaa kuvia hoivatessani pientä potilasta.  Itse en nimittäin ole onnistunut löytämään oikein kunnolla mitään koke

Meillä oli iso päivä toissapäivänä, sillä silloin oli aika mennä ihan kunnolla ulos. Nala siis tosiaan on aikaisemmin ulkoillut vain vanhempieni aidatulla takapihalla,  jolta pääsee livahtamaan aina sisälle halutessaan mikäli se alkaa nähdä mörköjä ja kummituksia aidan toisella puolella. Tällä kertaa mentiin kuitenkin ihan kotona ulos valjaissa, mikä oli varsinaisen jännää sekä omistajan että kissan mielestä. Hihnana käytin meidän vanhaa kangasremmiä, flexi kun on jäänyt nyt jäähylle toistaiseksi käytöstä.  Menimme ulos aika aamusta, sillä silloin siellä harvemmin liikkuu ketään. Tuuli kuitenkin oli sen verran kova, että se lisäsi omanlaistaan jännitystä ja alku oli kankea (kuinkas muutenkaan). Pihalla olimme sellaiset kevyet 10 minuuttia, ennen kuin meno alkoi mennä liian jännittäväksi ja epämukavaksi Nalalle. Siinä vaiheessa, kun sen häntä alkoi elää enemmän ja se alkoi kiinnittää huomiota ympäristöönsä, oli aika lopettaa siltä päivältä, jotta tästä kerrasta jäisi positiivinen

Kyllä, huomasit ainakin oletettavasti blogin osoitteen ja otsikon muuttuneen. Jos joskus olen Nalaa sanonut ikinä ailahtelevaiseksi, niin sitä on kyllä myös luonteeltaan omistaja. Koin, että nyt nimi palvelee edes osittain nimensä kanssa blogin sisältöä paremmin! Meillä on heinäkuu alkanut melko veltosti, t iedä siitä millaisena se sitten jatkuu. Toistaiseksi ainakin tämä (mukaanlukien eilinen) ollaan vietetty jostain kumman syystä melko uneliaissa tunnelmissa. Kai melkein jokainen on kokenut sen tunteen kun vielä iltapäivällä makoilee vieläkin petaamattomassa sängyssä ja katselee samalla televisiosta tulevia sarjoja puoliunessa? Sitä se loma tekee. Niin, ja tietenkin myös puhdas laiskuus.  Tiedä sitten onko vetelä olotila tarttunut kissaankin, joka seuraa huoneesta toiseen vain kiertyäkseen siellä viereen kerälle ja nukahtaakseen itse hetkeksi vain herätäkseen pian siihen, että seuraa minua taas jälleen paikasta y paikkaan x lysähtäen huokaisten siihen. Välillä ehdin juuri ja