Siirry pääsisältöön

Liian pitkä tauko

Ollaan me siis kuitenkin vielä täällä. Allekirjoittanut, Nala ja gerbiilitkin. Aikaa viimeisestä on vähän venähtänyt enemmän kuin piti mutta ainakin on tullut vietettyä jonkinlaista kesälomaa (siis Nala on, täällä ei ihminen tänä vuonna semmoista vietä ollenkaan). Muita syitä töiden kiireiden lisäksi ovat laiskuus ja saamattomuus kirjoittamisen suhteen, mutta ei mennä liiaksi siihen, sillä muuten tulee podettua liiaksi huonoa omatuntoa. 


Meille kuuluu semmoista että uusiakin asioita tapahtuu mahdollisesti tämän vuoden puolella. Siis mahdollisesti. Voi olla että epätodennäköisestikin mutta sen verran voi paljastaa että uutta kotia on katseltu sillälailla hissukseen. Kaksi kivaa asuntoa on mennytkin vähän niinkuin nenän edestä ohitse ja sekös jos mikä on hieman harmittanut. Onneksi tässä ei ole mikään kiire ja nyt vain katsellaan vaihtoehtoja joten mikään ei ole vielä varmaa ennenkuin jotain ihan oikeasti tapahtuisikin. 

Muuten meininki on aika samanlaista, pahimmat helteetkin ovat (ehkä) hellittäneet joten jaksetaan tehdä muutakin ja odotellaan mielenkiinnolla mitä tulevalla syksyllä on meille tarjota. 


Kommentit

  1. Oi kuinka ihanat kuvat! Kyllä täältä saa taukoja pitää, silloin ehtii rapsutella kissaakin enemmän kun eivät ole sormet varattuina näppiksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ehditty tosiaan rapsutella oikein olan takaa, Nalankin mielestä varmasti parempi vaihtoehto kuin kamera kädessä toisen perässä meneminen:D

      Poista
  2. Täällä ollaan, mekin. :) Meillä on ollut vähän samaa laiskamatoutta ja kiirettä ilmassa, mutta eiköhän se tästä. Uuden kodin etsiminen on jännää puuhaa, tsemppiä siihen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskamatous on aika äkillinen ja lamaannuttava vaiva! Ehkä se tästä.

      Kiitos! Toivottavasti tässä nyt edettäisiin johonkin suuntaan asian kanssa :)

      Poista
  3. Your kitty is so adorable! I love the photos that you took of him cleaning his paws. Thanks for the share, hope you had a fantastic weekend. Keep up the posts.


    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment! Hope your weekend has been great too:)!

      Poista
  4. Voi että kun Nala on kaunis kissa <3
    Onnea kodinetsintään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Toivoisin itsekin että se oikea koti osuisi vastaan pian!

      Poista
  5. Tsemppiä kodinetsintään! ♥ Itse tykkään ajatella, että jos jokin ei onnistu niin sitten se oli tarkoitettu niin ja odotus palkitaan eli parempaa luvassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Samalla mentaliteetilla mennään ja pettymysten läpi selvitty (kun joku erityisen kiva asunto on mennyt nenän edestä). Eiköhän se tästä vielä iloksi muutu! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä poi...

Hyvää ja rauhallista joulua!

  Meillä asetutaan jälleen ansaitulle joululevolle. Tänä vuonna jouluhullutus sai allekirjoittaneesta vallan ja niinpä kissaparat joutuivat osaksi tonttuasusteinnostusta. Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan, joten enää moisista kammotuksista ei tarvitse kärsiä.  Oikein ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua meiltä kaikilta teille jokaiselle 🎅🎄🎁

Hauskaa uutta vuotta vuodelle 2021!

  Lämmöllä otamme tulevan vuoden vastaan. Oli tässäkin vuodessa omat puolensa, vaikka muuten raskas onkin ollut. Olihan meillä muutto uuteen asuntoon ja sitten heinäkuussa kotiutui Fido. Siinä kai ne kohokohdat olivat, vaikka on tähän vuoteen mahtunut onneksi muutakin mukavaa.  Tämä on Fidon ensimmäinen vaihtuva vuosi, joten juhlistamme kotona ja katsomme millaisen reaktion raketit saavat aikaan. Veikkaus on, että eivät juuri minkäänlaista mutta eihän sitä koskaan tiedä. Fidon mielestä kun kovaääninen imuri on viheliäisimmistä pahoista asioista pahin.  Nala ei ainakaan pelkää, se katselee ikkunasta ja ottaa aina tyynen zenmäisesti vaihtuvan vuoden vastaan. Voitteko uskoa että se on asunut täällä meillä pian 5 vuotta? Aika menee kyllä vauhdilla eteenpäin. Hauska uutta vuotta vuodelle 2021! Palataan taas ensi vuonna blogin merkeissä asiaan! 💛