Siirry pääsisältöön

Pääsiäiskoristeiden riemua

Pakko kertoa niistä tipuista, joita katosi mystisesti kolme kappaletta heti koristeiden laiton jälkeen, mikä herätti henkilökunnassa tunteita huvittuneisuuden ja ärtymyksen välillä. Pääosin kuitenkin enimmäkseen niitä ensimmäisiä. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ennen kuin tipuja rupesi löytymään sieltä sun täältä eikä jälki tosiaan ollut kaunista ihmisten keräillessä jäännöksiä pois lattialta. Viimeinen tipu löytyi pian muiden jälkeen, allaolevassa asennossa kaikkensa antaneena ja ulkoasultaan hieman tuunatussa muodossa. Vaikea arvata kuka on ollut asialla. 


Jaa tipuja vai? En oo nähnyt yhtään, ootko sä?
Päästyään metsästyksen makuun Nala ei malttanut jättää loppujakaan tipuja rauhaan, joten tänä vuonna houkuttelevat koristeet piti kerätä aikaisin turvaan saalistajan kynsistä. Ensi vuonna voi sitten ottaa saman homman alusta ja ehkä silloin koristeillekin on keksitty sellainen paikka, minne eräs pitkäkyntinen ei helpolla pääse. 

Yhteenkään koristeeseen en oo koskenut. En yhteenkään. Nih. 


Kommentit

  1. Syyttävät sua! Eihän me nyt toki sellaisista olla kiinnostuneita.. - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kehtaavatkin viatonta syyllistää:(
      - Nala

      Poista
  2. Tuo tipu!!! Kamalan kohtalon kokenut ja todellakin kaikkensa antanut. :'D Parempaa pääsiäistä ensi vuonna sitten niille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen hieman oli reissussa rähjääntynyt :D toivotaan että ensi pääsiäinen tosiaan on vähän rauhallisempi ilman tälläisiä äksidenttejä 😂

      Poista
  3. Ei kai nyt omanarvonsa tuntevan kissan kodissa voi niin vaan tiput rellestää. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mieltä Nalakin varmasti olisi jos siltä kysyisi, joten hyväksytään syyksi:D

      Poista
  4. Tuo tipu on kyllä saanut muutaman selkäsaunan saalistajalta :DD Meiltä tipuset ovat kuolleet sukupuuttoon jo muutama vuosi sitten :D Kiva niitä olisi kumminkin pääsiäisenä olla koristeena, pitää ehkä kokeilla jotain suljettua asetelmaa missä saavat olla rauhassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turpaansa kyllä lahjakkaasti otti ja saalistaja oli itsestään hyvin ylpeä:D

      Suljettu asetelma ensi vuodelle myös täällä suunnitella! Tässä on vuosi aikaa niksipirkkailla ja keksiä uutta paikkaa tipusille 😄

      Poista
  5. Nalalla on niin viaton katse kuvassa :D Tipu parka näyttää kokeneen kovia. Rankka pääsiäinen sillä takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti ei voinut vaan ymmärtää koristetipu puoliksi suussa miksi sitä syytetään sellaisesta mitä ei varmasti ole tehnyt 😄 ensi vuonna koitetaan ottaa rankan pääsiäisen vastapainoksi rauhallinen sellainen 😂

      Poista
  6. Onhan se varsin vastustamattoman kokoinen ja muotoinen. :DD Onneksi sentään maku ei ollut kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu maku ei ole noissa niin hyvä että kannattaisi hirveemmin edes yrittää maistaa. Parempi niin :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Uusi asukas talossa

Meille on jälleen kotiutunut uusi jyrsijä - yksi maailman suloisimmista ja sympaattisista otuksista, joka sai nimekseen Sparta.  Sparta vailla poikkeuksia on myös hamsteri ja kotiutunut varsin hyvin. Sparta on luonteeltaan aivan hellyttävä ja niin kiltti, että on sulattanut jopa meillä käyneiden jyrsijäpelkoisten sydämet nopeasti! Spartalla on myös oma instagram, jonka tarkoituksena olisi jakaa hamstereista tietoutta omien kokemuksieni pohjalta. Monesti samat kysymykset hamsterien hoidossa nimittäin askarruttavat monia.  Ja sitten tärkein: toivottavasti saan näytettyä miten suloisia, hellyttäviä ja persoonallisia myös nämä pikkujyrsijät osaavat olla.  Otahan siis seurantaan meidän instagram eli hamsterisparta