Siirry pääsisältöön

Joulumieltä metsästämässä

On tullut aika ottaa tämän vuoden jouluaiheiset kuvat ja paljon viime vuodesta viisastuneina onnistuneita kuvia saatiinkin - sellaiset kolme kappaletta. Muut ovatkin tärähtäneitä ja hirveästi valottuneita, eikä kuvassa olevaa eläintä tunnistaisi välttämättä kissaksi ellei kuvaaja sitä sellaiseksi kutsuisi. Säästetään parhaat myöhemmäksi ja julkaistakoon nämä ei-niin-parhaat ensin. 


Joulumieli tarttui Nalaankin, kuvatodiste.

Ja toinen. 



Lintuja lenteli ikkunan takana, siksi mielipuolinen katse.

Muuten hyvä, mutta ne linnut.


Lisää lintuja ja tonttukoristekin loukkaa jo omaa ilmatilaa.

Lopputulos- sekä tunnelmat tiivistykööt viimeiseen ylhäältä otettuun kuvaan, sillä se kuvastaa niitä täydellisesti. Kuva on nimittäin vahinkokuva ja sopii tähän täydellisesti. Elämä kissamallina saattaa näköjään välillä olla hyvinkin raskasta. 


Surrurruruururur.


Kommentit

  1. On niin söpö malli siellä ❤ Toiseksi viimeinen kuva tontun kanssa on aivan ihana! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on varmasti mielissään kunhan kuulee! Silmät ehkä ovat vähän pyöreät ja tiukasti tuijottavat ulos mutta ei se huonoimmasta päästäkään ole:D

      Poista
  2. Hahhahhaa, hienoja kuvia! Viimeinen on vähän sellainen "sain joululahjaksi kissanminttua ja käytin sen kaiken heti." :D

    Tokavika kävisi oikeasti jo joulukuvaksi, ihana päähenkilö, tonttu, pallot ja kaikki. <3 Tuo karvaviltti on myös tosi jouluinen! Mistä sellaisia saa (pitää kysellä etukäteen, jos ensi jouluna mekin joudutaan kuvauksiin taas)? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just vähän semmonen:D aivot sano seis ja koko kissa meni autopilotille.

      Kaikki kuvan koristeet se viltti mukaanlukien taitavat olla Tokmannilta viime vuonna ostettuja. 🤔 paitsi tyynyt Hemtexiltä. 😊

      Poista
  3. Mun lemppari on toi missä tonttu saa kyytiä. Siinä on menoa ja meininkiä. Ja on tuo viimeinenkin täydellinen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontua oli kiva kurmuuttaa että se pysyisi nätisti! Loput kuvat siitä olivatkin semmoista mössöä ettei mitään toivoa erottaa missä menevät kissan ääriviivat:D

      Poista
  4. Hienoja jouluisia kuvia! :) On kyllä totta, että noita heilahtaneita tulee aina paaaaljon enemmän kuin hyviä :D

    Tuo viimeinen kuva on kyllä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaja ei vaan osaa silloin kun löytyy heilahtaneita, siitä oletan ite sen johtuvan!:DD Kissat kyllä osaa 💜

      Vika kuva ilmentää myös omia tunnelmia työviikonlopun jälkeen:D !

      Poista
  5. Vuoden paras aika tulossa eli epäonnistuneet joulukuvat-kausi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Paras kausi ikinä, näitä on niin hauska ottaa itse ja katsoa myös muiden räpsäisyjä 😄 !

      Poista
  6. Ainakin oli innostunut kuvattava ja se on tärkeintä, että on hauskaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kyllä oli kun sai tosiaan leikkiä palloilla ja antaa turpiin tontulle 🙈 sitten tulikin mallille uni ja piti lopettaa kuvailu siltä päivältä :D

      Poista
  7. Suloiset joulukuvat suloisesta joulukissasta <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä pois ja tällä het

Vihdoinkin ne Vänttiset

Meillä on ollut Vänttisen valjaat käytössä nyt viikon verran ja täällä ruudun takana ihmisemäntä kirjoittaa tästä inspiroituneena tekstiä materialismionnellisuuden pauloissa.  Eipä noita turhaan ole kehuttu kätevyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi, mutta minkäs sille voi että asioita tajuaa hieman jälkijunassa. Monesti Vänttisten osto on käynyt mielessä koko lyhyen kissanomistajahistorian aikana, mutta aina sitten suunnitelma on jäänyt ja jotkut toiset valjaat on ostettu tilalle - sellaiset tietenkin joissa istuvuus ei ole ollut loppujen lopuksi niin hyvä Nalan päällä. Kaikista selkeimmin sen näkee nyt, kun huomaa miten eri tavalla kissa kulkee valjaat päällä ulkona ja miten paljon paremmin se käyttäytyy niiden laiton aikana. Ulkoilureissuja onkin paljon mieluisampaa tehdä nyt kun näkee miten hyvin Nala viihtyy taas ulkona.   Uusien valjaiden osto tuli ajankohtaiseksi nyt kun säätkin ovat ruvenneet lämpeämään ja Nalankin mielenkiinto on siirtynyt tämän johdosta yhä enemmän s

Normipäivä

  Aurinko paistaa ja parvekkeen ovea pystyy pitämään jäätymättä auki niin, että kissat halutessaan voivat mennä haistelemaan lasitetulle parvekkeelle huumaavia tuoksuja ja kuuntelemaan lintujen laulua. Aika mukavaa, eikö vain?  Asioitakin olisi mistä tekisi mieli kirjoittaa ja päivittää, mutta ei ole muka aikaa. Olotila on kiireineen melkolailla sama kuin Fido tässä seuraavassa kuvassa demonstroi: