Edistystä tapahtuu

Olen kirjoittanut aika paljon meidän ulkoiluista tänne blogiin ihan syystä, sillä niinä kertoina olemme treenanneet ulkonaoloa Nalan kanssa. Tämä on ollut suuri osa tällä hetkellä meidän arkea, joten on vain ollut loogista kirjoitella siitä blogiinkin. Tätä kirjoittaessani olen niin innoissani ja varsinkin onnesta aivan soikea. Sydän on myös haljeta ylpeydestä, kun tuota hömelöä pientä kissaeläintä katselee!

Kirjoittelin toukokuussa Nalan pienestä epäonnesta flexiulkoiluun liittyen vanhempieni pihalla, josta kissa säikähti niin paljon ettei pihalla olo tuntunut siitä enää sen jälkeen ollenkaan kivalta ja turvalliselta. Tapahtuma harmitti itseäni suuresti, sillä Nala nautti ennen tuota olostaan hirvittävästi kyseisellä pihalla ja suorastaan kerjäsi pääsyä ulos. Myös se aikaisempi totuttamistyö, jota olin tehnyt aiemmin ulkoilmaa säikkyvälle kissalle tuntui tuona päivänä valuvan turhaan hukkaan yhden harmillisen tapahtuman takia. 

Nala on muutenkin luonteeltaan arka ja varovainen, joten tuollainen yksi säikähdys ei meillä vaikuttanut pelkästään ulosmenoon, vaan myös jo ovien ja ikkunoiden avaaminen sai aikaan kissassa pako- ja pelkoreaktion. Piilopaikassaan kyyristelevää kissaa ei ollut mukavaa seurata, etenkin kun juuri oltiin päästy siihen pisteeseen, että Nala oli oppinut rentoon ja rauhalliseen ulkoiluun. 

Kirjoitinkin vähän myöhemmin Ulkona voikin olla ihan kivaa!- postauksen, jolloin oltiin hetki ilman valjaita samaisella pihalla missä Nala pahasti oli säikähtänyt. Vaikka Nalaa jännitti ja ulkoilukerta jäi silloin lyhyeksi, heräsi silloin silti pieni toivonpilkahdus jonnekin harmituksen keskelle. Silloin tuntui siltä, että ehkä me vielä ulkoiltaisiinkin joskus entiseen malliin taas, ja inhottava flexiepisodi unohtuisi kokonaan. 

Jatkoimme siis aidatulla pihalla ulkoilua ilman valjaita lyhyitä aikoja, ja Nala sai taas itseluottamuksen rippeitään takaisin. Valjaita se kuitenkin karsasti vieläkin, ja ne nähdessään se luikahti karkuun kerta toisensa jälkeen luimistellen. Koska ilman valjaita ulkoilu tutulla pihalla tuotti tulosta, jatkoimme sitä. Ensimmäisten kertojen parin minuutin ulkoilukerrat venyivät useamman harjoituskerran jälkeen ensin kymmeneen minuuttiin, sitten pariinkymmeneen minuuttiin. Myös kotona ulkoilimme valjaissa, mistä kirjoitin jälleen postauksen. Se oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan, jolloin Nalalla oli valjaat päällä ulkoillessa. Kerrasta jäi hyvä fiilis, vaikka kissaa selkeästi jännittikin emmekä viipyneet ulkona kauaa - tässä pitää muistaa että tietenkin myös tuntematon ympäristö aiheutti lisäjännitystä ulkoiluun, aiemmin kun olemme käyneet ulkona aivan muualla. 

Nyt ollaan suunnilleen siinä pisteessä, missä oltiin reilut kolme kuukautta sitten ennen Nalan säikähdystä. Ilman valjaita ulkoilu auttoi kissaa varmasti paljon, kun se huomasi että saa liikkua vapaasti ja paeta sisälle heti ilman mitään esteitä, mikäli ulkoilman kauhut alkaisivat käydä liian jännittäviksi. Nyt on kuitenkin ihana nähdä, miten Nala odottaa ulko- oven edessä pyytäen pääsyä ulos ja antaa laittaa valjaatkin päälle ilman minkäänlaista pakokauhua. Paljon kärsivällisyyttä ja työtä tarvittiin, mutta viimeistään nyt se on palkittu. Tietenkin ulkona oleminen valjaissa on vielä jännää, kuten kuvistakin saattaa huomata sillä tiettyä rentoutta emme ulkoiluun ole saaneet vieläkään. Toiset päivät ovat parempia, toiset huonompia, sillekään ei oikeastaan tällä hetkellä mitään voi. Totutustyö jatkuu siis kuitenkin omalta osaltaan tästä vielä pidempään.

Nalan taustat tuntien on ylipäätänsä ihme, miten se uskaltaa ylittää itsensä pelkojensa yli kerta toisensa jälkeen. Nala on luonteeltaan niin herkkä ja arka, etten olisi koskaan uskonut sen nauttivan enää ulkoilusta - ainakaan samaan malliin kuin ennen. 

Loppuun haluan kiittää jokaista kommentoijaa ja tsemppaajaa, jotka meille kirjoittelivat. Oli ihanaa tulla ymmärretyksi asiassa, joka itselleni tuntui ylitsepääsemättömän hankalalta! Kiitos ❤