keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kylpy(hiekka)päivä

Mikäs olisikaan parempaa kuin käydä virkistäytymässä kylvyssä ja saada oman turkin puhtaan kiiltäväksi? Meillä oli tänään kylpypäivä, tarkemmin ottaen siis gerbiilit semmoisen itselleen saivat. Kiko ja Vila siis esittelevät näissä kuvissa uteliaisuuttaan ja samalla myös itsensä kaikille uusille, joita blogiin onkin ajan kuluessa eksynyt. Tarkemmin meillä asuviin eläimiin pääsee tutustumaan vanhasta postauksesta.





Tytöt ovat asuneet meillä muutaman kuukauden ja täyttivät tämän kuun alkupäässä puoli vuotta. Itse olen päässyt tutustumaan pikkueläimiin jo paljon paremmin ja käsikesyksi totuttaminen jatkuu edelleen - paljon paremmalla menestyksellä kuin viimeksi. Myös terraarion ulkopuolella ainakin Kiko on päässyt käymään, Vila luultavammin hieman myöhemmin, sen verran jännittävä asia ihmisen käsi vielä on. 

Gerbiileillä käytän ihan tavallista Chinchillan kylpyhiekkaa, ja hiekkakylpyyn tytöt pääsevät noin kerran kahdessa viikossa. Kylpyammeena toimii koirankuppi, joka on muuttunut hieman ahtaammaksi nyt kun gerbiilit tuosta ovat kasvaneet. Varsinkin Kiko on selkeästi käynyt läpi hurjan kasvupyrähdyksen, ja onkin isokokoisempi kuin siskonsa. 



Gerbiilit saivat kylpynsä yhteydessä tavallisen ruokansa sekaan auringonkukansiemeniä ja kuivattua porkkanaa, joista kumpikin on suurinta herkkua. Myös tuoretta ruokaa on usein tarjolla, ja tuoreruoistakin ylivoimainen voittaja on porkkana. 


Sanomattakin selvää on, että Nalaa kiinnosti kovasti jyrsijäkaksikon touhut, mutta varmuuden vuoksi se joutui toiseen huoneeseen kuvailujen ajaksi. Gerbiilit kyllä kissaan hamsterin lisäksi ovat tottuneet, mutta varmuuden vuoksi pidettiin peto kaukana pienistä saaliista. Nalan mielestä tämä luonnollisesti oli tylsää ja kovaäänistä valitusta kuuluikin, kun se ei päässyt katsomaan mitä sen vaanittavien kanssa puuhattiin. 

Löytyykö teiltä jyrsijöitä tai muita pienempiä eläimiä lemmikkeinä? 

10 kommenttia:

  1. Hauskoja, söpöjä pikkuotuksia :) Meiltä ei pieneläimiä tällä hetkellä löydy, mutta lapsuudenkodissani meillä oli marsuja. Niitä voisin kuvitella joskus tulevaisuudessa ottavani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marsutkin ovat hauskoja eläimiä! Meillekin harkitsin hetken niiden ottamista, mutta heinäallergia rajoittaa sen verran, että haaveeksi taitaa tuo jäädä :/

      Poista
  2. Voi Nala-parkaa. :D Pienempänä halusin kovasti gerbua lemmikiksi, mutta kissojen myötä täytyy sanoa, että hiiret kiinnostavat nykyään enemmän. :) Aluksi suunnittelin ruokaeläinkasvatusta, mutta ei lemmikkihiirikään ole lainkaan mahdoton ajatus ja aika todennäköinenkin sitten joskus kun jostakusta liskosta aika jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voi mitä vääryyttä tässä huushollissa saa kohdatakaan:D hiiret ovat ainakin varmasti mielenkiintoisia lemmikkeinä, itsekin harkitsin niitä ennenkuin päädyin sittenkin gerbiileihin :)

      Poista
  3. Omistin 11 vuotta gerbiilejä, mutten enää yhtäkään. Aina välillä sitä luulee päässeensä näistä vipeltäjistä yli, mutta sitten jostain putkahtaa tällaisia kuvia ja gerbukuume iskee taas päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Toi lemmikkikuume on kyllä paha sekä petollinen ja sitä saa varoa tosissaan :D !

      Poista
  4. Söpöjä! Ymmärrän Nalan harmituksen, kun ei päässyt niitä katsomaan. :D

    Meillä oli kotona kaksi gerbiiliä, kun olin lapsi. Sitten tuli (pitkäkarvainen) kissa, ja se joskus torkkui häkin päällysritilällä ja toinen gerbiili kurkotteli kohti ja nyhti karvoja sen turkista... Enää en kyllä uskaltaisi edes päästää kissaa tuollaisten pikkuotusten kanssa samaan tilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia kyllä vaikka välillä melkoisia murheenkryynejä välillä ovatkin:D

      Jännä että teillä mennyt noinkin nätisti aikoinaan, vaikka arvaamattomia nuo eläimet ovatkin! En kyllä itsekään kissaan luota pätkääkään saaliseläinten lähellä, ja terraarioon olenkin monet suojatoimet saanut viritellä pikkueläinten turvaksi kaiken varalta 😄

      Poista
  5. Suloisia pikkuotuksia! :) Meillä oli lapsuudenkodissa myös gerbiilejä. Kissoja ei ollut, joten saivat olla rauhassa. Ihania olisivat, mutta ei taida uskaltaa ottaa näiden neljän (vaarallisen) pedon takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pedot varmasti kyllä tykkäis kun tulis vaanittavia taloon, mutta ymmärrän kyllä ettei välttämättä uskalla:D meilläkin on jouduttu tekemään terraarioista "kissaturvallisia", sillä omasta pedosta on kuoriutunut varsinainen murtovaras:d

      Poista