Onnistumisia ja epäonnistumisia

Eilen tapahtui jotain sellaista, joka pisti hieman takapakkia meidän ulkoilulle. Totta kai se harmittaa, varsinkin kun juuri olen kaikille puhunut siitä miten Nala on pentuajoistaan reipastunut ja saanut itseluottamustakin lisää uusien ihmisten ja ulkoilun kanssa. Ulos varsinkin se olisi mielellään menossa nykyisin, vaikka lähtötilanteessa ulkoilua aloittaessamme vuosi takaperin olisin nauranut räkäistä naurua, jos joku olisi siitä minulle sanonut. 

Nalan kanssa mikään ei ole tullut helpolla ja epävarmuuksien kanssa taistelemme yhä päivittäin. Tämä johtuu todennäköisesti sen menneisyydestä/pentuna opituista käyttäytymismalleista, sillä muuta selitystä on vaikea keksiä. Tietenkin eläimillä - kuten ihmisilläkin - on omat persoonallisuutensa jotka vaikuttavat päivittäiseen käytökseen elämässä, mutta vaikea senkään on toisinaan selittää Nalan käyttäytymistä. 

Takapakkia mennään joinain päivinä enemmän kuin eteenpäin, mutta todennäkösesti lähes jokainen eläimen omistava tai joskus sellaisen omistanut voi tähän samaistua. Elämässä ei aina voi kaikki olla aurinkoista, joten ei sitten eläimen omistamisessakaan, onhan se arjessa jokapäiväisesti läsnä. 

Mitä ulkona sitten tapahtui harmittaa minua suuresti. Siitä ei kuitenkaan ketään voi syyttää tai sitä kannata jäädä murehtimaan, vaan pitää kääntää tämäkin epäonnistuminen voitoksi pienin askelin. 

Olimme rauhassa vanhempieni takapihalla, kun naapurin lapsi juoksi piha- aidan ohitse omalle pihalleen. Nala säntäsi kuin ohjus sisään, kaataen pihagrillin ja säikähtäen sitä lisää. Tässä vaiheessa myös valjaissa ollut flexi pääsi otteestani, kolisten jo valmiiksi pelästyneen kissan perässä. 

Jokin toinen kissa tai eläin tuskin tästä olisi pultteja vetänyt, mutta Nala  vaati useamman tunnin episodista rauhoittuakseen. Teki pahaa nähdä sen kulkevan talossa maha maata viistäen korvat luimussa pälyillen ympärilleen varovaisesti. Tämä on käytöstä, jota en siltä pitkään aikaan ole nähnyt, joten totta kai se veti omankin mielen matalaksi. Turhauttaa lähteä kasvattamaan kissan luottamusta ja uskallusta lähes samankaltaisesta tilanteesta, jossa oltiin melkein vuosi sitten. On Nala ennenkin ulkoillessaan säikähtänyt, muttei ikinä reagoinut näin paljoa mitä kyseisessä tilanteessa tapahtui. 

Miksi siis aloittaisimme alusta, kun Nala selviäisi myös luultavasti sisäkissana? Monestakin syystä. Pienelle pelkuriperseelle tekee hyvää nähdä maailmaa seinien ulkopuolella, ettei se vain metsittyisi pelkästään sisätiloihin. Lisäksi Nala rakastaa tutkia ulkona kaikkea mahdollista, se suorastaan pyysi ennen tätä harmillista välikohtausta aina ulkoilemaan pääsyä heti kun vain oli mahdollista. Oli myös ihanaa nähdä se kehitys, miten raukkana tärisevä kissa uskalsi tehdä ulkonakin yhä enemmän asioita, mitä aikaisemmin olisi tuskin voinut kuvitellakaan sen tekevän. 

Heittämättä kirvestä kaivoon pitää tässäkin ajatella positiivisesti. On tietenkin mahdollista, että tämä säikähdys menee yhtä nopeaa ohi niin kuin tulikin, tai pääsemme ulkoilemaan jälleen nopeasti samaan tyyliin kuin ennenkin. Sitä odotellessa täytyy vain nauttia muuten auringosta, jota kevät meille tarjoilee runsaasti tällä kertaa.