Siirry pääsisältöön

Miksi kirjoitan (eläin)blogia?

Inspiroiduin kirjoittamaan tästä ruvettuani pohtimaan asiaa itsekin. Miksi tosiaan kirjoitan ja mitä haluan saavuttaa varsinkin nyt, kun vihdoin olen aloittanut blogin jota pidän julkisena kaikkien luettavissa?

Olen aikaisemminkin kirjoittanut pelkästään itseni huviksi blogia päiväkirjatyyliin Nalasta ja muista tapaamistani eläimistä. Tämän tulen pitämään jatkossakin vain itseni nähtävillä sitä julkaisematta tai poistamatta. Niitä tekstejä on paljon ja niissä on paljon hyviä muistoja, joita ei mistään muualta löydy. Jatkossa en kuitenkaan tule kirjoittamaan enää itselleni, vaan kaikki mitä haluan blogissa sanoa kirjoitan tänne luettavaksi. 

Olen persoonana aika vaativa ja kriittinen itseäni sekä tekemisiäni kohtaan ja haluan kaiken tapahtuvan mahdollisimman nopeasti. Kaikkimullehetinyt- asenne ei pidemmän päälle kanna juuri minnekään, joten koen myös kirjoittamisen tasaavan sitä luonteenpiirrettä itsessäni. Kirjoittaminen kun vaatii välillä hermoja sekä rauhoittumista - tämä siis on hyvä hetki harjoitella myös niitä taitoja elämässä. Mikäpä voisikaan olla ihanampaa kuin kirjoittaa eläimistä, jotka ovat erittäin lähellä omaa sydäntäni?





Muistan itse, miten hukassa olin kun minusta tuli ensimmäisen kerran eläimenomistaja. Tiedon etsiminen varsinkin keskustelupalstoilta oli äärimmäisen hyödyllistä, etenkin Petsie oli monesti henkireikä itselleni tietämättömyyden hetkillä. Siellä eri eläinlajien kasvattajat sekä harrastajat mielellään neuvoivat ja jakoivat mielipiteitään niitä tarvitseville. Sivuston toimintaa ei enää tietääkseni ole jatkettu, mutta keskustelualue on säilynyt, jotta lemmikinomistajat edelleen löytäisivät sivustolta hyödyllistä tietoa. 

Itse haluan olla myös yksi niistä, joka saattaa auttaa kirjoituksillaan ja neuvoillaan uutta lemmikinomistajaa. Mikäli jokin mitä olen kirjoittanut auttaa omistajaa löytämään punaisen langan eläimensä kanssa olevan ongelmatilanteen selvittämisessä, olen saavuttanut itselleni asettamani tavoitteen. 

Tähän väliin on silti pakko todeta, että jokaisella eläimellä sekä omistajalla on omat persoonansa ja käyttäytymismallinsa. Ne keinot, joita olen hyödyntänyt itse, eivät välttämättä toimi toisella. Myös mielipiteitä ja näkökulmia on erilaisia. Kirjoitelmat, mietteet ja vinkit perustuvat täysin omiin kokemuksiini, joista olen kokenut olleen eniten hyötyä eläinteni kanssa. 

Itsekin opettelen kokoajan yhä lisää ja enemmän eläimistä ja niiden pidosta, eli tietyllä oppimismatkalla eläimien kanssa tässä tullaan olemaan niin kauan kun sellaisia omistaa. Eläimet itse ovat meille ihmisille parhaimpia opastajia - niiltä saamme välittömästi palautetta, teimme sitten virheitä tai onnistuimme tavoitteissamme niiden kanssa. 




Haluaisin myös enemmän kuin mitään muuta antaa tekstieni kautta kissoille sellaista arvostusta kuin ne ansaitsevat, mikäli muu kuin kissaihminen sattuu blogiani lueskelemaan. Uskaltaisin veikata, että tätä tavoittelee vähintään alitajuntaisesti myös moni muukin, joka kissablogia kirjoittaa. Kissa lemmikkieläimenä on aidosti yllättävän aliarvostettu eläin, mikä näkyy valitettavasti varsinkin löytöeläintalojen kodittomien kissojen määrässä. Haluan näyttää, miten paljon välittämystä ja rakkautta kissoilla on meille annettavana, mikäli vain viitsimme hieman opetella niiden kehonkieltä ja käyttäytymistä. 

Koen myös blogin pitämisen olevan samalla tietynlainen oppimismatka itselleni - toivottavasti kehityn edelleen niin harrastelijakirjoittajana kuin myös lemmikin omistajana entisestään. 

Kommentit

  1. (Kissa)blogistania on kyllä ihan korvaamaton paikka, kun kissojen kanssa on huolia ja murheita tai iloja ja onnea. Muista blogeista ja muilta bloggaajilta saa korvaamatonta tukea ongelmissa ja ilot on mukava jakaa saman henkisten ihmisten kanssa ympäri maata. Tervetuloa iloiseen joukkoon!
    -Penan ja Punkun ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee ja on ihana huomata se yhteishenki ja tuki tämänkin aihealueen ympärillä! Kiitos paljon!

      Poista
  2. Petsie ♥ Siellä tuli pyörittyä aktiivisesti useampi vuosi, kunnes sitten aika ja kiinnostus tulivat vastaan. Harmi, että sivusto on nyt lopettamassa eikä aktiiviporukkaa enää juurikaan ole ollut vähään aikaan. Petsie oli aivan loistava ympäristö päätyä lukemaan ja oppimaan muistakin kuin siitä omasta lajista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todella kiva sivusto kaikin puolin! Onneksi sitä ei vielä ainakaan ole lopetettu kokonaan vaan keskustelupalstat löytyvät vielä. Sieltä kun löytää niin paljon hyödyllistä tietoa (:

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos kaikesta 💛

  Totesin että tulipa dramaattinen otsikko, mutta ehkä se on jopa tarkoituksella.  Olen miettinyt pääni puhki mitä teen blogin kanssa, koska tämä on ollut aikoinaan ensimmäinen askel siihen suuntaan mitä ikinä olenkaan halunnut tehdä eli kirjoittaa omista eläimistäni julkisesti. Kun tämän aloitin niin enpä olisi uskonut miten hienoja kokemuksia blogin kautta olenkaan saanut kokea. Kiitos ihan hirveästi tuesta ja kannustuksesta sellaisissa hetkissä, kun meillä on ollut huolestuttavia ja tiukkoja paikkoja. En tiedä miten olisin kestänyt esimerkiksi kaikkea Fidon sairastuttua viime vuonna, ellen olisi saanut niin paljon tsemppausta teiltä. Se on nimittäin ollut eläintenpidossani kurjin ja kamalin hetki. Kirjoittaminen auttoi purkamaan oloa, ja siitä olen niin kiitollinen että sen tänne sain tehdä.  Elämänmuutoksille ei vain voi mitään, ja niitä on tullut rutkasti lisää. Minulla ja eläimillä on kaikki hyvin. Nyt vain kiire on sellainen, että jostain pitää karsia tekemistä poi...

Se on jo kaksi!!

Toisin kuin edellisvuonna, tänä vuonna muistettiin juhlistaa Nalan syntymäpäiviä jopa kakun kera - koska ihan totta, se täytti jo kaksi vuotta! Eipä sitä ajan kulua millään meinaa tajuta kun ei itsekään tunnu pysyvän sen kanssa millään perässä... Itse lahjat saapuivat Zooplussalta elokuussa, sillä jyrsijöiden ruokavarasto alkoi näyttää huolestuttavan tyhjältä. Ruokatilauksen yhteydessä innostuin valikoimaan ostoskoriin vähän muutakin - siitä kuvatodiste yllä. Hiirilelut eivät aiheuttaneet suurta innostusta oikein mihinkään suuntaan, mutta Smillan namit olivat hyviä ja neiti vahtikin tarkkana, miten herkkuja päätyi myös sille tarkoitetun kakun koristeeksi.  Ruoka- alustan ostin ihan vain kokeiluun nähdäkseni, miten moinen pitäisi vesi- ja ruokaroiskeet loitolla laminaattilattiasta. Nalalla kun on ollut tapana roiskia vettä ympäriinsä miten sattuu, eikä lattia ole säästynyt märkäruoankaan kohtaamiselta, joten kyllästyneenä siihen otin alustan testiin. Vaikka materiaal...

Hyvää ja rauhallista joulua!

  Meillä asetutaan jälleen ansaitulle joululevolle. Tänä vuonna jouluhullutus sai allekirjoittaneesta vallan ja niinpä kissaparat joutuivat osaksi tonttuasusteinnostusta. Joulu on onneksi kerran vuodessa vaan, joten enää moisista kammotuksista ei tarvitse kärsiä.  Oikein ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua meiltä kaikilta teille jokaiselle 🎅🎄🎁