Kilpikonnakuvioita

Meidän talossa on nyt hammasvaivaa kaksin kappalein, niin allekirjoittaneella kuin tuolla kissaeläimelläkin. Ihmishampaita uhkaa pahimmassa tapauksessa juurihoito (niin se hammaslääkäri viimeksi ainakin pelotteli, mutta toivotaan että vielä selviäisi vähemmällä) ja kissan hampaita hammaskiven poisto. Keskitytään nyt enemmän kuitenkin kissan hammasjuttuihin, ne kun todennäköisesti mielenkiintoisempia ovatkin. Pari viikkoa sitten kiinnitin huomiota Nalan kuolaamiseen herkkuja antaessa. En ajatellut kuolaamisen liittyvän hampaisiin vaan ennemminkin ajattelin sen liittyvän herkkujen saamiseen ja niiden syömiseen. Kuolaaminen ei ollut runsasta eikä Nala edes vaikuttanut järin kummalliselta, joten en ajatellut asiaa sen enempää, varsinkin kun tuota kuolaamista on ennenkin esiintynyt eikä se ole ollut jatkuvaa tai säännöllistä. Kun Nala sitten rupesi kieltäytymään raksuistaan ja muutenkin vähän tuntui varovan suutaan, kurkkasin ihan kunnolla sen hampaisiin ja aivan takana vanha vaiva näkyi

Jaa mitä me ollaan tehty? Makoiltu sisällä vilttien alla ja tuijotettu epäuskoisesti ikkunasta kun lumimyräkkä on päättänyt peittää myös pääkaupunkiseudun allensa. Käytiin kuitenkin viime viikolla ulkona ihmettelemässä lunta silloin kun sitä oli satanut muutaman tunnin verran - ja isoksi yllätykseksi myös jäänyt maahan sulamatta pois. Ulkoilut sujuvat nykyisellään oikein mallikkaasti vaikka kovinkaan kauaa ei ulkoilma innostanut - sen verran kylmä on meille mukavuudenhaluisille vaikka pakkasmittari näyttääkin niin hurjaa lukemaa kuin -6 (saa nauraa).  Nalan kanssa muutenkin on vähän tylsä ulkoilla sillä neiti parkkeeraa yleensä ahterinsa tiettyyn kohtaan ja siinä tarkkailee maailman menoa. Tietyin väliajoin vaihtuu kyttäyspaikka mutta sitten muuten vain ollaan ja tuijotetaan "ei minnekään". Kissansilmin maailma tietenkin näyttää erikoisemmalta mutta ihmisen mielikuvitus ei vain riitä samalle tasolle.  Tällä kertaa näkyvissä vain kissan selkäpuoli, sori siitä. Malli e

Tuntuu kovin kummalliselta aloittaa teksti jossa tietää mitä haluaisi sanoa muttei oikein osaa kirjoittaa ajatuksia sanoiksi.  Eilen illalla huomasin vanhemmillani kylässä ollessani puhelinta selaillessa eräästä kissaryhmästä lähialueella jaetun ilmoituksen, jossa kysyttiin sattuisiko kukaan tunnistamaan ulkona liikkuvaa kissaa tai tuntemaan omistajaa. Kuvan kissa oli pienellä käppyrällä kyljellään makaamassa maassa, ja oli kuulemma juossut kuvaustilanteen jälkeen karkuun eikä kuvaaja ollut saanut kissaa kiinni. Kuvasta tuli todella kurja olo, pakkanenkin kiristyi iltaa kohden ja lumimyrsky jolla meteorologit olivat pelotelleet oli tulossa. Ulkona eivät siis olleet kovin hääppöiset olot mahdolliselle karkurille. Tässä vaiheessa siis oletin näin vaikka muitakin syitä kissan ulkonaololle tietysti oli olemassa.  Kun ryhmään alkoi sadella useammalta käyttäjältä infoa tilanteesta, oli pakko pyytää isältäni kyytiä alueelle jossa kissa oli nähty viimeksi. Isäni suostui heti, vaikka kissan

Elämä on yhtä juhlaa, ainakin tavallaan. Meni joulu, sitten uusivuosi ja nyt on taas aika lahjoa pieni kissaeläin pyörryksiin sillä tasan kaksi vuotta sitten Nala kotiutui ilostuttamaan ja rikastuttamaan meidän arkea. Tuntuu että kahdessa vuodessa on tapahtunut paljonkin asioita ja sitten tavallaan ei mitään, melko ristiriitaisia fiiliksiä siis ajankulusta!  Ja vaikka aihetta on juhlaan, niin ollaan otettu aika rauhallisesti - niin joulu, uusivuosi kuin nyt nämäkin bileet! Nala toi juhlien kunniaksi sänkyyn joululahjoista yhden, uuden lempparilelunsa ja herätti samalla ihmiset suoraan juhlatunnelmiin :D  Alussa en olisi uskonut että Nalasta tulisi sellaista kissaa mikä se tänä päivänä on. Kaikki alun vaikeudet ja harmitukset on kuitattu nyt sillä, kun isänikään (joka on koiraihminen henkeen ja vereen) ei enää kutsu Nalaa nähdessään sitä "toivottoman araksi ja epäsosiaaliseksi" vaan "ihanaksi ja ystävälliseksi". Tuntuu hyvältä, että nyt Nalaa y